Lumi on kiehtova kuvaskohde haasteellisuutensa ansiosta. Päivänvalossa kuvattu kaunis lumikinos latistuu lähes poikkeuksetta valokuvassa tasaisen valkoiseksi matoksi, josta ei erotu kunnon muotoa, eikä tekstuuria. Valo on kaikkialta heijastuessaan niin tasainen, kuin ylipäätään mahdollista.
Lumen mielenkiintoisuus tulee minulle siitä, että koko maiseman ollessa täysin valkoinen, se erottuu kuvassa vielä lähes säkkipimeässä. Olematonkin määrä valoa nostaa sen kameran sävyalueelle. Pimeyttähän käsiteltiin taannoin myös aamulehden kuvakisassa, jonka voittajateos tosin oli ansioitunut mielestäni enemmänkin siinä, että se onnistui tallentamaan vuorokaudenaikaan nähden poikkeuksellisen kirkkaasti valaistun hetken, ei varsinaisesti pimeyttä. Muodottoman pimeyden kuvaamisesta lähti ajatus seuraavaan sarjaan.
Kuvat on otettu lähes kahdenkymmenen asteen pakkasella, hiukan auringonlaskun jälkeen. Halusin korostaa ympäristön karuutta painamalla sävyt niin tummiksi, kuin mahdollista. Samalla yhdistävä teema, vahvasti korostettu sininen, nousee esiin ja kertoo siitä, mitä valoton ja kylmä mutta kaunis luonto minulle edustaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti