Joulutervehdys

Koen olevani varsin etuoikeutettu voidessani työskennellä opiskelun ohessa valokuvaajana. Työ on mahtava sekoitus luovuutta, ihmissuhdetaitoja, haasteita ja hauskoja hetkiä.

Taakse jäävä vuosi on herättänyt valtavasti ajatuksia valokuvan arvosta muistona. Henkilökohtaisen elämänkokemuksen hiljalleen karttuessa arv0stus aikaisemmin otettuja kuvia kohtaan on kasvanut valtavasti ja kehitys jatkunee saman suuntaisena jatkossakin. Kuolemattoman nuoren miehen kypsyessä pikku hiljaa ajan kulusta hiukan tietoisemmaksi aikuseksi alkaa käydä konkreettisesti ilmi, että menneestä käteen jää todella vain muistot, jotka haalistuvat ilman konkreettista apuvalinettä pelottavan nopeasti. Siksi ensi vuoden tavoitteena onkin muun muassa teettää valokuvista aikaisempaa enemmän paperivedoksia, jotka eivät ole alttiita väistämättömille tietotekniikkaongelmille. Tätä voin suositella lämpimästi ihan kaikille. Juuri sinun kovalevysi tulee hajoamaan täysin varmasti ennemmin tai myöhemmin.

Ajatuksia on herännyt myös valokuvausalan tulevaisuudesta. Lienee selvää, että valokuvauksen tulevaisuus ammattina on valtavan mullistuksen kourissa ja myllerryksestä selviäminen menestyksekkäästi vaatii jatkossa valtavasti mukautumiskykyä ja ymmärrystä alan muutoksesta niin ammattilaisen, harrastajan, kuin kuvaajan asiakkaankin näkökulmasta. Harrastuneisuuden kasvu tulee olemaan valtavan hieno juttu, sillä se saa ihmiset varmasti arvostamaan valokuvaa ja sitä kautta valokuvaajia enemmän.

Kiitos ja ensi vuonna jatketaan!

Kylmäkö?

"Silloin kun isoisä oli nuori, meillä oli niin paljon rahaa, että mäkkäristä ostettua fantaa ei kukaan jaksanu juoda loppuun ja niin paljon pakkasta, että se jääty pois heitettäessä ennen maahan osumista"

6.12.

Syvärille muonituslotaksi lähtenyt nuori nainen teki kauppiasperheestä sotaan lähetettyyn tulenjohtoalikersanttiin niin suuren vaikutuksen, että tämä piiritti lottaa kirjeitse yli kahden vuoden ajan. Piiritys jatkui siitäkin huolimatta, että tuohon ajanjaksoon mahtui pitkiä pätkiä, jolloin vastausta kirjeisiin ei kuulunut. Sinnikkyys kuitenkin palkittiin pieni sekatavarakauppa Parolassa sai uuden emännän.

Yhteinen matka jatkui vuoden 1989 tammikuuhun asti.

Iso-isoäiti lapsensa lapsenlapsi sylissään. Syväriltä tultiin varsin pitkälle ja vieläpä kadehdittavan kunnioitettavalla tavalla.

Valovirityksen tuote

Mmitä sillä edellisen postin mukaisella valovirityksellä tehtiin? No, sillä kuvattiin kaikki tämän vuoden NääsPeksin osa-alueet läpimenoviikonlopun aikana. Läpärit ovat viimeinen harjoitus ennen tämän viikon keskiviikon ensi-iltaa. Työtä tehtiin koko viikonloppu aamusta iltaan ja sen ansiosta raina on nyt esityskunnossa.

On mahdotonta kuvailla kuinka hienolta tuntuu olla osa hienosti toimivaa konetta, jossa kaikki osat työskentelevät yhteisen päämäärän eteen vain siksi, että se on niin hauskaa. Ainoa asia, joka siinä harmittaa on se, että tällaista tuskin pääsee kokemaan missään muualla.

Kuvat on otettu yhteistyössä Tuomo Turusen ja Rauno Sahimaan kanssa. Lisää bat-henkeä löytyy Tuomon galleriasta

Päivän valaisuviritys

Ongelma: radiolälaukaisimen ja salaman välistä puuttuu adapteri. Salamassa on valokenno, mutta muut valot ovat niin kaukana, että ongelmasalama ei välähdä päivänvalossa niiden voimasta.

Ratkaisu: pikkusalama, johon lähettimen saa kiinni ja pari ball bungeeta. Eleganttia? Ei ehkä, mutta toimii hienosti. :)

http://jmn.galleria.fi/kuvat/scrap/DSC_6835.jpg

Miro

Kävin kotona Kiikoisissa viettämässä isänpäivää ja toteamassa jälleen kerran, että minusta lapsena otettujen valokuvien henkilökohtainen arvo kasvaa hetki hetkellä isommaksi. Jo nyt, kun kuvien ottamisesta on kulunut kymmenestä kahteenkymmeneen viiteen vuoteen, tuntuu valtavan hienolta palata hetkiin, joista minulla on hämäriä muistijälkiä.

On tietysti täysin mahdollista, että olen luonut ne muistijäljet vasta jälkikäteen niihin valokuviin perustuen, mutta se on toissijaista. Onpa kuitenkin jotain mihin palata.

Alleviivaan edelleen, että lapsen kuvaaminen kasvamisen kannalta merkityksellisessä ympäristössä on melkoinen peliliike. Parhaimmillaan lopputuloksena on kuva, joka on vanhemmille rakas välittömästi ja kuvan varsinaiselle kohteelle mittaamaattoman arvokas kun aika on antanut sille arvon.

Hyvää isänpäivää ja kiitos siitä, että minusta on niin paljon hyviä kuvia Isä.

Säkkipimeät konferenssisalit

Hämärässä kuvaamisen haasteellisuus tuskin tulee kenellekään yllätyksenä, mutta luulenpa että aivan yhtä selvää ei ole se, mistä ongelmat oikeastaan johtuvat. Tarkastellaanpa ongelmaa hiukan tekniikan kannalta sillä myytäessä valokuvia yrityksen tai organisaation tiedotuskäyttöön, niiden on pakko täyttää tietyt vaatimukset.

Syytöksen ensimmäinen sormi osoitetetaan usein liian huonoon kameraan ja/tai optiikkaan, joka tietysti tiettyyn pisteeseen asti onkin isoin ongelma. Mikäli objektiivin valovoima tai rungon kohinansieto eivät taivu vallitsevien olosuhteiden vaatimuksiin, hyvin vähän on tehtävissä. Ihminen liikkuu silloinkin kun väittää olevansa paikallaan, joten terävän kuvan ottaminen on melkoista sattumankauppaa.

Ongelmat eivät kuitenkaan poistu kaluston päivityksen myötä. Pohjimmiltaan isoin haaste syntyy kameran merkittävän vähäisestä dynamiikasta. Kenno ei pysty toistamaan samaa sävyskaalaa, kuin ihmissilmä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että paljas silmä pystyy helposti erottamaan spottivalossa seisovan puhujan kirkkaimmat yksityiskohdat ja samaan aikaan tummienkin varjojen detaljit. Kamera näkee paljon vähemmän ja vieläpä puristaa näkemänsä pienempään kasaan, jolloin kontrastit kasvavat paljon ihmissilmän näkemää kovemmiksi.

Onnistuminen vaatii siis kaluston lisäksi tietämystä siitä, miten kamera valon näkee ja miten sitä voi käyttää hyödyksi. Luonnollisesti molemmat edellämainitut tekijätkin ovat täysin arvottomia, mikäli etsimen ja kuvaajan takaraivon välistä ei löydy kykyä olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, taltioimassa jotain, jolla on tilaajalle dokumentaarista arvoa.

Yksityisyrittäjän pikkujoulu

Uuden kamerakaman, tai kuvaustoimintaa tukevan laitteiston hankkiminen pistää hymyn huulille joka kerta. Kutsukaa materialistiksi jos haluatte. En usko, että ehdin kuunnella, koska on liian kiire ihastella uutta reppua ja sitä, kuinka hienosti se vetää kevennetyn keikkasetin.

Epäilin vähän ostohetkellä, että miten mahtaa käydä laukun vetoisuuden kanssa. Laukko on kuitenkin suunniteltu vähän pienemmälle järkkärille kuin tuo 5d. Sinne se kuitenkin sujahti kavereineen ilman mitään ongelmia. Alla olevassa räjäytyskuvassa näkyvät tarvikkeet mahtuivat sisään ilman mitään ongelmia. Pienellä järjestelyllä kamaa olisi mennyt lisääkin. Ylemmässä kuvassa "Vanha uskollinen" mittakaavan havainnollistamiseksi.

Hyvä ostos! Katsotaanpa minkälaista täytettä kohta saapuva joulu tuo kameralaukkuun. :)

Kuvassa noin vasemmalta oikealle: 70-200mm f/2.8, Canon 5D, nokalla 24-105 f/4, läppärin laturi, 13'' läppäri, pari pocket wizardia, 50mm f/1.8, manfrotto umbrella swivel, super clamp, 580ExmkII, muistikorttikotelo, eväsmehu, eväslaatikko, monopod ja läpiammuttava sontsa.

Kyllä noilla pitäisi melko pitkälle päästä.

NääsPeksi, rakas aikavaras

Nyt on jo kolmas perättäinen syksy, jolloin sekä opiskelu- että vapaa-aikaa syö nälkäisen manaatin lailla rakas harrastukseni; interaktiivinen improvisaatioteatteri, jonka tuottajaksi lupauduin puolisen vuotta sitten. Siksi kuvamateriaali blogissakin on ollut viime hetket hiukan hiljaista.

Hiljaisuuden saa nyt rikkoa fotarikokeilu, jonka tein NääsPeksiin liittyen. Tarkoituksena oli yhdistää neljän tuottajan kasvonpiirteet yhteen kuvaan. Ensimmäinen oppitunti tekniikkaan liittyen tuli siitä, että orkkiskuvat on otettu aika lyhyellä syväterävyydellä. Myös pienet erot valaistuksessa ja asennoissa aiheuttivat omat vaikeutensa.

Lopputulos näyttää seuraavalta. Melko hämmentävää kamaa, varsinkin jos tuntee kuvan kohteet.

Piirteet tulivat näistä ruuduista:

Koria Kitten Riot

Tämä syksy on antanut varsin hyviä kuvaussäitä juuri silloin kun niitä on tarvittu. Tällä kertaa vuorossa oli promokuvaus ystävän sooloprojektia varten. Koria Kitten Riot on muuten keikalla Tampereella Paapan kapakassa ensi viikon perjantaina. Suosittelen lämpimästi

Kuvaksen lähtökohtina oli kasata kolmen kuvan setti, joka on mahdollisimman paljon linjassa Antin musiikin kanssa. Jokainen voinee kuvia katsellessaan pistää musan taustalle ja tehdä oman arvion siitä, meneekö metsään vai ei. Teemoina siis asioiden väistämättömyys ja ihmisen paikka kaiken keskellä vailla välitöntä mahdollisuutta vaikuttaa siihen mitä tapahtuu nyt, miten siihen jouduttiin ja mitä tapahtuu seuraavaksi. Setin keskimmäinen kuva on kieltämättä hiukan teemasta irtonainen. Promotarkoituksiin lienee kuitenkin tarpeellista tuottaa tavallisempaakin materiaalia.

Kuvat on otettu Kiikoisissa. Peltokuvan ottaminen kylänraitin varrella herätti jostain syystä varsin paljon kiinnostusta niin paikallisissa, kuin taustalla näkyvissä lehmissäkin. Oli pakko lopettaa, kun lihakarja alkoi pitää niin kovaa meteliä, että kaikkia osallistuneita alkoi pelottaa liikaa.

Syksyn kantava teema puolestaan saa jatkoa tuossa viimeisessä ruudussa, jonka ottaminen tärisytti kuvaajan käsien lisäksi kuvattavan hampaita. Alla näkyvä ruutu on ns. toinen otto. Tietoisuus veden lämpötilasta on luettavissa Antin kasvoista kohtuullisen selvästi.

TTY ruska-aikaan

Simuloinnin harjoitustyön tekeminen on aivan väärä tapa viettää sunnuntai-iltaa. Työhön keskittymisen sijaan paljon hedelmällisempää on katsella ikkunasta pihalle ja haaveilla miten konetalon katolle pääsisi kiipeämään, jotta eteen avautuvan ruskaisen kampusmaiseman saisi tallennettua fiksuiten.

Tänään sää sattui olemaan niin kaunis, että ajatusten toteuttamatta jättäminen olisi ollut suorastaan typerää. Pelkkä konetalon katto ei kuitenkaan tarjonnut tarpeeksi avaria näkymiä, joten tie oli raivattava korkeammalle. Ainoa järjellinen paikka kuvata Teknillisen yliopiston kampusaluetta lienee joko lentokone, tai päärakennuksen katto. Koska pääsyä koneeseen ei juuri ollut tarjolla, piti kuvaajan järjestää itsensä rehtorin edustussaunalle, joka sijaitsee tarkoitukseen hienosti sopivasti Päätalon ylimmässä kerroksessa. Vielä sopivammin, saunan lasitetun parvekkeen edessä on hiukan yli metrin levyinen kieleke, joka suorastaan huusi soveltuvansa kamerajalustan alustaksi.

Fiilis parissakymmenessä metrissä maan yläpuolella auringosta nautiskellen olivat ihan kokemisen arvoiset. Lisäksi tämä avasi vielä uuden idean saman kuvauspaikan hyväksikäytölle. Siitä ehkä lisää myöhemmin.

Male ja Mikko

Mitä käyttöä häämekolla on hääpäivän jälkeen?

Tunteet sanovat hyvin yksiselitteisesti, että niin arvokasta ja tunnepitoista vaatekappaletta ei saa ainakaan heittää pois. Turvallinen ratkaisu onkin siis säilöä mekko muiden vaatteiden joukkoon muistuttamaan vihkilupauksesta ja odottamaan mahdollista päivänvaloa ennalta määrittelemättömäksi ajaksi.

Toisille turvallisuus tarkoittaa kuitenkin oikein kiinnitettyjä benjivaljaita, jolloin ratkaisu mekon säilytyksen suhteenkin on hiukan toisenlainen. Ratkaisu vaatii aika ison heittäytymisen, sekä ennen kaikkea luottamusta siihen, että kuvaaja osaa hoitaa homman kerralla kotiin. Uusintakuvaukselle ei juuri mahdollisuutta ole.

Siksi tällainen kuvauskeikka on kuvaajalle varsin miellyttävä haaste. Ottaisin vastaan empimättä uudestaan.

Slovenia

Reissukuvista vuorossa Slovenia. Maan parasta antia in order of appearance: Junassa tavattu kanadalainen parivaljakko Simon ja Jeff, valokuvanäyttely Ljubljanan linnassa, kaupungin läpi kulkeva joki, entisen Jugoslavian armeijan vallatut parakit, jotka on muutettu salakapakoiksi, vapaiden taiteilijoiden ja nuorten leikkikentäksi sekä lopuksi Blaz ja Natalja.

Ljubljana oli ensimmäinen kaupunki, jossa pääsin kokeilemaan sohvasurffausta ja näkemään mistä siinä on todella kyse. Vieraanvaraisuudesta, odottamattomista käänteistä ja uusien täysin yllättävien paikkojen löytämisestä, joihin ei törmäisi yksin matkustaessa koskaan.

Maija ja Matias

Tällä kertaa perinteisen kaavan rikkomisen kohteena on kahden hyvän ystävän hääkuva. Kantavana ajatuksena oli rakentaa poikkeuksellisen laaja kuva vihkimiljööstä, joka on sidottu nimenomaan Maijan ja Matiaksen hääpäivään. Ongelmaksi luonnollisesti muodostuu se, että ainoastaan kalansilmäobjektiivi voisi tarjota riittävän polttovälin kaiken halutun mukaan saamiseen, mutta linssin piirto ja optinen laatu on niin luokaton, että sen käyttäminen ei tule kysymykseen.

Fotarin photomerge on osoittautunut vallan oivaksi välineeksi korjata liian pitkän polttovälin aiheuttamia ongelmia. Erilaisten panoraamojen rakentaminen on tehty ihailtavan helpoksi ja lopputulos on automaattiliimauksen jälkeen usein lähes suoraan käyttökelpoinen. Väline on kuitenkin itselle sen verran uusi, että lopputulos oli tällä kertaa vääristymien takia varsin raakile.

Seuraavat kuvat on rakennettu kuudesta päällekkäin kuvatusta vaakarajauksesta, jotka on yhdistetty mergen avulla. Ensimmäisen kuvan vääristymien ja hiukan yksitoikkoisen taivaan korjaamiseen kului aikaa noin kuusi tuntia.

Venetsia

Filmille kuvaaminen lisää kuvan arvoa ainakin kuvaajalle kuvan sisällöstä riippumatta. Sen lisäksi, että kuvauksen tulosta ei näe heti, sen esiin saamiseen vaadittava työmäärä on paljon suurempi. Jännitys kuvia kehittäessä on monivaiheinen ja moninkertainen. Se alkaa jännityksellä siitä, onko filmille tarttunut ylipäätään yhtään mitään, sirtyy jännitykseen kehityksen onnistumisesta ja loppuu kuvien läpikäymiseen ja kuvaustilanteiden muistelemiseen. Jos ja kun ruudulle on tarttunut ylipäätään jotain, tuntuu kuva onnistuneelta. Kun tähän lisätään vielä annos nostalgiaa vanhasta mustavalkoisesta ja rakeisesta ulkomuodosta, alkaa instant-arvo olla kasassa.

Käsitys arvosta on tietenkin vain subjektiivinen, aivan niin kuin kaikessa muussakin valokuvauksessa. Suurin osa siitä muodostuu katsojan ja kuvauksen kohteen suhteesta. Mikäli kuvaaja tuntee kuvauksen kohteen entuudestaan, tai on jopa ollut läsnä kuvaustilanteessa, arvo on aivan eri mittaluokassa kuin jollekin, joka ei pysty samaistumaan kohteeseen tai tilanteeseen.

Näillä kuvilla on minulle arvo. Sama ei välttämättä päde keneenkään muuhun. Se on lähtökohta, joka jokaisen valokuvaajan pitäisi ymmärtää ja hyväksyä.

Kaari

Harrastuksen siirtäminen työksi on unelmallista hommaa monella tavalla. Kuitenkin, kameran muuttuessa työvälineeksi, se muuttuu vapaa-ajalla merkittävän raskaaksi eikä rungon kantaminen mukana joka paikkaan tule oikein enää kysymykseen. Tämä puolestaan aiheuttaa sen, että moni tallentamisen arvoinen hetki tai tilanne jää elämään vain keskinkertaisessa muistissa.

Kerrankin kävi tuuri. Sateenkaari käveli vastaan hääkeikalta palatessa.

Matkaan

Repussa on tyhjiöpakattujen vaatteiden lisäksi kuusi rullaa mustavalkofilmiä ja faijan vanha järjestelmäkamera. Kauniina tarkoituksena olisi taltioida pala itäeurooppalaista elämää, toivottavasti muustakin kuin pelkästään turistin näkökulmasta. Kaikki tärkeät dokumentit on kasassa ja nyt pitäisi vääntäytyä nukkumaan huomista odottamaan.

Jopa on jännää jättää kotimaa taakse pitkästä aikaa. Onneksi paluuviikonlopulle on jo suunniteltu niin mukavaa ohjelmaa, että takaisin saapuminen tuskin harmittaa hiukkaakaan.

Jani ja Laura

Häävalokuvaajan tehtävä on haasteellisuudestaan ja valtavasta vastuustaan huolimatta mielenkiintoinen ja kiitollinen. Pitkän työpäivän tärkein tavoite on luonnollisesti tallentaa mahdollisimman kattava kuvaus päivän kulusta, vieraista, tunteista ja miljööstä, mutta mikään ei estä nauttimasta juhlasta kaiken tämän lomassa.

Sekä lopputuloksen, että kuvaajan itsensä kannalta on merkittävästi parempi, että kuvaaja elää mukana juhlassa niin paljon, kuin mahdollista. Vieraiden kanssa kommunikointi ja sosiaalinen kanssakäyminen on välttämätöntä. Se on ainoa tapa päästä tarpeeksi lähelle ihmisiä siten, että kuvattava ei tunne oloaan vaivaantuneeksi, joka on varsin luonnollinen reaktio järjelmäkameran läsnäoloon.

Monesti ihmisten käsitys siitä, että heistä ei voi ottaa hyviä kuvia, johtuu siitä että kuvaaja ei osaa joko löytää oikeaa hetkeä kuvan ottamiselle, tai useammin siitä, että kuvaustilanne ei ole miellyttävä. Hyvältä hääkuvaajalta vaaditaan siksi visuaalisen silmän lisäksi valtava annos sosiaalista pelisilmää.