Valovirityksen tuote

Mmitä sillä edellisen postin mukaisella valovirityksellä tehtiin? No, sillä kuvattiin kaikki tämän vuoden NääsPeksin osa-alueet läpimenoviikonlopun aikana. Läpärit ovat viimeinen harjoitus ennen tämän viikon keskiviikon ensi-iltaa. Työtä tehtiin koko viikonloppu aamusta iltaan ja sen ansiosta raina on nyt esityskunnossa.

On mahdotonta kuvailla kuinka hienolta tuntuu olla osa hienosti toimivaa konetta, jossa kaikki osat työskentelevät yhteisen päämäärän eteen vain siksi, että se on niin hauskaa. Ainoa asia, joka siinä harmittaa on se, että tällaista tuskin pääsee kokemaan missään muualla.

Kuvat on otettu yhteistyössä Tuomo Turusen ja Rauno Sahimaan kanssa. Lisää bat-henkeä löytyy Tuomon galleriasta

Päivän valaisuviritys

Ongelma: radiolälaukaisimen ja salaman välistä puuttuu adapteri. Salamassa on valokenno, mutta muut valot ovat niin kaukana, että ongelmasalama ei välähdä päivänvalossa niiden voimasta.

Ratkaisu: pikkusalama, johon lähettimen saa kiinni ja pari ball bungeeta. Eleganttia? Ei ehkä, mutta toimii hienosti. :)

http://jmn.galleria.fi/kuvat/scrap/DSC_6835.jpg

Miro

Kävin kotona Kiikoisissa viettämässä isänpäivää ja toteamassa jälleen kerran, että minusta lapsena otettujen valokuvien henkilökohtainen arvo kasvaa hetki hetkellä isommaksi. Jo nyt, kun kuvien ottamisesta on kulunut kymmenestä kahteenkymmeneen viiteen vuoteen, tuntuu valtavan hienolta palata hetkiin, joista minulla on hämäriä muistijälkiä.

On tietysti täysin mahdollista, että olen luonut ne muistijäljet vasta jälkikäteen niihin valokuviin perustuen, mutta se on toissijaista. Onpa kuitenkin jotain mihin palata.

Alleviivaan edelleen, että lapsen kuvaaminen kasvamisen kannalta merkityksellisessä ympäristössä on melkoinen peliliike. Parhaimmillaan lopputuloksena on kuva, joka on vanhemmille rakas välittömästi ja kuvan varsinaiselle kohteelle mittaamaattoman arvokas kun aika on antanut sille arvon.

Hyvää isänpäivää ja kiitos siitä, että minusta on niin paljon hyviä kuvia Isä.

Säkkipimeät konferenssisalit

Hämärässä kuvaamisen haasteellisuus tuskin tulee kenellekään yllätyksenä, mutta luulenpa että aivan yhtä selvää ei ole se, mistä ongelmat oikeastaan johtuvat. Tarkastellaanpa ongelmaa hiukan tekniikan kannalta sillä myytäessä valokuvia yrityksen tai organisaation tiedotuskäyttöön, niiden on pakko täyttää tietyt vaatimukset.

Syytöksen ensimmäinen sormi osoitetetaan usein liian huonoon kameraan ja/tai optiikkaan, joka tietysti tiettyyn pisteeseen asti onkin isoin ongelma. Mikäli objektiivin valovoima tai rungon kohinansieto eivät taivu vallitsevien olosuhteiden vaatimuksiin, hyvin vähän on tehtävissä. Ihminen liikkuu silloinkin kun väittää olevansa paikallaan, joten terävän kuvan ottaminen on melkoista sattumankauppaa.

Ongelmat eivät kuitenkaan poistu kaluston päivityksen myötä. Pohjimmiltaan isoin haaste syntyy kameran merkittävän vähäisestä dynamiikasta. Kenno ei pysty toistamaan samaa sävyskaalaa, kuin ihmissilmä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että paljas silmä pystyy helposti erottamaan spottivalossa seisovan puhujan kirkkaimmat yksityiskohdat ja samaan aikaan tummienkin varjojen detaljit. Kamera näkee paljon vähemmän ja vieläpä puristaa näkemänsä pienempään kasaan, jolloin kontrastit kasvavat paljon ihmissilmän näkemää kovemmiksi.

Onnistuminen vaatii siis kaluston lisäksi tietämystä siitä, miten kamera valon näkee ja miten sitä voi käyttää hyödyksi. Luonnollisesti molemmat edellämainitut tekijätkin ovat täysin arvottomia, mikäli etsimen ja kuvaajan takaraivon välistä ei löydy kykyä olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, taltioimassa jotain, jolla on tilaajalle dokumentaarista arvoa.

Yksityisyrittäjän pikkujoulu

Uuden kamerakaman, tai kuvaustoimintaa tukevan laitteiston hankkiminen pistää hymyn huulille joka kerta. Kutsukaa materialistiksi jos haluatte. En usko, että ehdin kuunnella, koska on liian kiire ihastella uutta reppua ja sitä, kuinka hienosti se vetää kevennetyn keikkasetin.

Epäilin vähän ostohetkellä, että miten mahtaa käydä laukun vetoisuuden kanssa. Laukko on kuitenkin suunniteltu vähän pienemmälle järkkärille kuin tuo 5d. Sinne se kuitenkin sujahti kavereineen ilman mitään ongelmia. Alla olevassa räjäytyskuvassa näkyvät tarvikkeet mahtuivat sisään ilman mitään ongelmia. Pienellä järjestelyllä kamaa olisi mennyt lisääkin. Ylemmässä kuvassa "Vanha uskollinen" mittakaavan havainnollistamiseksi.

Hyvä ostos! Katsotaanpa minkälaista täytettä kohta saapuva joulu tuo kameralaukkuun. :)

Kuvassa noin vasemmalta oikealle: 70-200mm f/2.8, Canon 5D, nokalla 24-105 f/4, läppärin laturi, 13'' läppäri, pari pocket wizardia, 50mm f/1.8, manfrotto umbrella swivel, super clamp, 580ExmkII, muistikorttikotelo, eväsmehu, eväslaatikko, monopod ja läpiammuttava sontsa.

Kyllä noilla pitäisi melko pitkälle päästä.

NääsPeksi, rakas aikavaras

Nyt on jo kolmas perättäinen syksy, jolloin sekä opiskelu- että vapaa-aikaa syö nälkäisen manaatin lailla rakas harrastukseni; interaktiivinen improvisaatioteatteri, jonka tuottajaksi lupauduin puolisen vuotta sitten. Siksi kuvamateriaali blogissakin on ollut viime hetket hiukan hiljaista.

Hiljaisuuden saa nyt rikkoa fotarikokeilu, jonka tein NääsPeksiin liittyen. Tarkoituksena oli yhdistää neljän tuottajan kasvonpiirteet yhteen kuvaan. Ensimmäinen oppitunti tekniikkaan liittyen tuli siitä, että orkkiskuvat on otettu aika lyhyellä syväterävyydellä. Myös pienet erot valaistuksessa ja asennoissa aiheuttivat omat vaikeutensa.

Lopputulos näyttää seuraavalta. Melko hämmentävää kamaa, varsinkin jos tuntee kuvan kohteet.

Piirteet tulivat näistä ruuduista: