Miia

Tässä luvattu toinen osa TTY:n naiskauneudesta syväanalyysin kera. Haluan aluksi kuitenkin avata hiukan kuvan teknistä toteutusta.

Kuva on yhdistelmä kahdesta ruudusta. Valotin ensin Miian vaatteet päällä takavasemmalta valaisevalla strippisofboksilla (no pun ja sillee.) Tämän jälkeen vaatteita vähennettiin radikaalisti, valo siirrettiin takaoikealle ja Miialle haettiin mahdollisimman sama asento, kuin ensimmäisessä ruudussa. Tytön tanssijatausta oli tässä melkoinen etu, sillä oikea asento löytyi lähes hämmästyttävän tarkasti.

Seuraavaksi itse sisällöstä ja paljon syvällisemmin. Kiitokset jälleen Hennalle.

Miian kuvassa nainen poseeraa kameralle tummaa taustaa vasten. Taustan synkkyys on hallitsevaa, vaikka naiseen kohdistettu ja/tai hänen säteilemänsä valo irrottaakin hahmon tehokkaasti taustasta. Katsojalle ei ole selvää, tuleeko naiseen lankeava valo ulkopuolisesta lähteestä, vai ”hehkuuko” hän itse. Kohti valoa käännetyt kasvot antaisivat olettaa valon lankeavan jostain muualta – toisaalta myös hahmon oikea puoli on valaistu, ihon valkeudesta johtuen kenties jopa voimakkaammin kuin vasen puoli. Taidehistoriallisessa kontekstissa kasvoille lankeava valo voi viitata muun muassa pyhimyskuvauksiin ja valaistumiseen, mutta se kantaa mukanaan myös alistumisen ja hiljentymisen mahdollisia luentoja (valo erottelee jonkun muista). Miian kuvassa alistumista ei ole havaittavissa, mutta (joukosta) erottuminen ja kasvojen oletettavasti päättäväinen ilme antavat ymmärtää kyseessä olevan tärkeä hetki – kenties jotain valaistumisen, oivalluksen tai voiton kokemuksen kaltaista.

Todennäköisesti keskivertokatsoja ei kuitenkaan viipyisi näinkään pitkään pohtimassa taustan ja valon merkityksiä kuvalle. Varsinaiseksi katseenkiinnittäjäksi onkin tarkoitettu naishahmon vartalo, joka ensisilmäyksen jälkeen paljastuu hyvin kaksinaiseksi ilmestykseksi. Hahmon vasen puoli on vaatetettu, oikea paljas. Merkittävää ei olekaan ainoastaan vaihtelu puetun ja riisutun välillä, vaan myös se, mitä on puettu ja mitä mahdollisesti paljastettu.

Vaatteet päällä ihminen on länsimaisessa kulttuurissa turvassa ja (ainakin jossain määrin) katseilta suojattu. Vaatteillaan ihminen voi ilmentää persoonaansa, ja ne toimivat varsin tehokkaana merkkijärjestelmänä muille luettavaksi. Miian kuvan naishahmon vaatteita voisi kuvailla asiallisiksi ja kenties huomiota herättämättömiksi: kauluspaidalla ja siihen sopivalla alaosalla pärjäisi ainakin useimmilla työpaikoilla. Silti nekin vaatteet kantavat omaa merkkikieltänsä: kauluspaita assosioituu virallisuuteen ja pätevyyteen, koko asu yhdessä luo vaikutelman voimakkaasta ja itsevarmasta naisesta, joka pukeutuu tilanteen vaatimalla tavalla.

Verrattuna alastomaan oikeaan puoleen vaatetetun vartalon linja on myös suorempi (asiallisempi), kuin kurvikas ja paljas puoli. Vasemman puolen lukisinkin helposti voimakkaaksi ja vahvaksi, mutta suojaamaan käännetty käsi rikkoo eheän luennan. Mitä vaatetetun puolen päälle käännetty käsi tarkoittaa? Miksi tavallisesti suojassa olevaa puolta pitää erikseen varjella nostamalla käsi sen päälle? Mikäli kädet olisivat päinvastoin, suojauksen tarve olisi helppo ymmärtää: käsi peittäisi muuten suojatonta alastonta kehoa. Nyt katsoja jää kuitenkin pohtimaan asennon merkitystä tarkemmin. Tarvitaanko suojaa kenties jotain sellaista vastaan, jonka suunnan kasvoille lankeava valo osoittaa? Myös kasvot ovat kääntyneet vaatetetulle puolelle – ilme on päättäväinen mutta ei pelokas. Kenties kuvan naisen vahva puoli onkin oikeasti alaston puoli, ja suojelua kaipaakin vaatetettu vartalo.

Alaston oikea puoli kiinnittää todennäköisesti kuitenkin tehokkaammin katsojan huomion, toimiessaan voimakkaana kontrastina tavallisesti näkevillemme vaatetetuille kehoille. Mielenkiintoisesti – tietoisesti tai ei – kuva myös noudattelee tyypillisiä naisruumiin kuvaamisen traditioita: alaston, kurvikas nainen on kuvan ulkopuolisen katsojan katseen armoilla, ja esitetty varsin perinteikkäässä asennossa käsi lantion kaarta korostamassa. Paljaalle olkapäälle laskeutuvat vaaleat kiharat vielä lisäävät assosiaatioita kuuluisien kauniiden naisten kuviin. Vapaana olevat hiukset myös viestivät luonnollisuudesta ja liittävät siten hahmon alastoman puolen naiseuden perinteiseen – lähes aina alistavaan – kontekstiin: lähelle luontoa ja luonnollista, kauas kehityksestä ja sivistyksestä.

Kuvan kokonaisuutta katsottaessa olisi toisaalta mielestäni väärin lukea koko hahmo naista perinteisesti alistavaan objektiiviseen asemaan. Vaikka tässä(kään) kuvassa naisella ei ole mahdollisuutta ottaa kontaktia katsojaan ja siten aktiivisesti esittää itsensä toimijana ja oman kehonsa hallitsijana, ei kuvan olemus kuitenkaan anna ymmärtää hänen omaksuneen passiivista tai objektin paikalle redusoitua asemaa. (Vaatetetun) sivistyksen ja (alastoman) luonnollisuuden dualismi asettuukin Miian kuvassa mielenkiintoiseen dialogiin katsojan omien ”lukutottumusten” kanssa. Itse näen vasemman puolen edustavan jotain perinteisesti vahvaa, joka kuitenkin tarvitsee suojelua, oikean alastoman puolen edustaessa ehkä jotain enemmän ”aidompaa” itseä, jota ei tarvitse peittää tai varjella. Naisen päättäväinen ilme hallitsee kuvaa varmasti ja rauhallisesti, kuva-alaa ja taustalla häilyvää tummuutta halliten, ottaen toimijan roolin itselleen, vaikka ei katsojan katseeseen pystyisikään vastaamaan.

Mitä sinä näet?

Ida

On tullut aika rikkoa hiljaisuus ja kerätä kirjoitustauon aikana syntyneet ajatukset valokuvauksesta valmiiksi tekstiksi. Aloitan kuitenkin lainaamallani hyvän ystäväni, Henna Haaviston ajatuksia ennen vuodenvaihdetta valmiiksi saamani kuvausprojektin tuloksista. Projektissa kuvattiin 12 tyttöä erilaisissa maskuliinisuuden ja feminiinisyyden vastakkain asettelevissa teemoissa. Projekti oli varsin työläs, mutta opettavaisuudessan selvästi tekemisen arvoinen. Kaikki kuvat olivat tekniseltä toteutukseltaan joko valaistuksen osalta tai jälkikäsittelyllisesti mukavuusalueeni ulkopuolella. Tämä oli opettavainen haaste.

Esittelen vielä toisen kuvan Hennan tulkinnan kautta alkavalla viikolla.

Idan kuvassa tunnelmaa hallitsee vahvasti maskuliinisuuden ja feminiinisyyden leikki – ehkä jopa kilpailu. Miehisiin vaatteisiin pukeutunut/puettu nainen on suorastaan klassinen esittäessään naisen vahvana ja miehisen olemuksen myötä miehisyyteen assosioidun vallan ja voiman omaavana itsenäisenä toimijana. Toisaalta yhdistelmään nainen miehen vaatteissa liittyy myös voimakas fetissin mahdollisuus, eikä tässäkään kuvassa seksikkyyttä varsinaisesti yritetä peittää.

Kuva antaa voimakkaan vaikutelman kuvatun naisen omien tunnetilojen tärkeydestä. Vaikka nainen on asetettu kuvaan hyvinkin esille tai katsottavaksi, näyttää hän omalla asenteellaan ja eleillään ottavan kuvatilan omaan haltuunsa. Katse vaikuttaa jokseenkin välinpitämättömältä, kenties jopa ylimieliseltä. Istuma-asento sohvalla on suhteellisen rento, eikä noudattele siveän naisen kuvastoon kuuluvaa jalat ristissä istumista, vaikka ei toisaalta myöskään pyri imitoimaan stereotyyppisen ”miehistä” istumistapaa.

Vaatteet ja naisen päässään pitämä silinterihattu ovat eittämättä varsin miehisesti ladattuja, joten naisen jalat ja niissä olevat teräväkärkiset ja -korkoiset kengät asettuvat varsin kiehtovaan kontrastiin muun asukokonaisuuden kanssa. Jos miehisten vaatteiden katsotaan kertovan vallasta ja hallinnasta, voidaan mustasta nahasta valmistettujen teräväkärkisten korkosaappaiden samaten lukea edustavan eräänlaista stereotyyppisen naisisen vallan manifestaatiota. Toisaalta tämänkaltaista sm-henkistä vallan esittämistä on pidetty myös naista alistavana käytäntönä, erityisesti mikäli kuvauksen kohteena oleva(t) henkilö asetetaan selkeän esineellistävään kontekstiin: voimaa ja hallintaa symboloivista saappaista tulee tällöin naisen omaa identiteettiä rajaava ja kahlitseva määrittely. Idan kuva antaa kuitenkin vaikutelman siitä, että kuvan nainen on itse tehnyt päätöksen pukeutumisestaan juuri tietyllä tavalla. Kenties maskuliinisen ja feminiinisen vallan symbolien yhdistäminen on ollut tarkoituksellista, tavoitteenaan korostaa kantajansa oikeutta valita juuri itseä miellyttävät pukineet päällensä.

Mielenkiintoisen elementin kuvaan tuo naisen kädessään pitelemä palava sikari. Juuri sikari – 1900-luvun alusta eteenpäin eivät niinkään enää savukkeet, jotka myös naiset olivat omaksuivat poltettavikseen – kantaa yhä edelleen voimakkaan maskuliinista latausta itsessään, ja on muun muassa erilaisissa artisti- tai muiden tunnettujen henkilöiden kuvissa luettavissa helposti falliseksi symboliksi. Idan kuvassa sikarista nouseva savu täyttää lähes koko kuvatilan, luoden hämyisän ja kenties salaperäisenkin tunnelman. Myös sikarin kohdalla nainen kuitenkin hallitsee perinteisen miehistä symbolia suvereenisti – savu ei näytä häntä häiritsevän, vaan sikari näyttää pikemminkin olevan yksityisen nautinnon lähde.

Koko kuvasta jäävä yleisvaikutelma painottuukin omaan silmääni vahvasti itsenäisyyden ja oman itsen hallinnan – kenties myös sitä kautta löytyvän itsevarmuuden – puolelle. Vaikka kuva tarjoaa mahdollisuuksia moniin risteäviin – mahdollisesti myös kuvan naiselle epäedullisiin – tulkintoihin, on mielestäni ensiarvoisen tärkeää pyrkiä näkemään se voima ja itsenäisyyden tuntu, joka kuvaan on vahvasti ladattuna juuri mallina olleen naisen puolesta. Rohkeus, joka syntyy jo pelkästään siitä tiedosta, että on uskaltanut asettaa itsensä katsottavaksi, on Idan kuvassa selvästi näkyvillä.