sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Työn ilo






Mieluisa kuvausreissu Kiikoisiin on takanapäin. Mikäli muille paikkakunnille jo sovittujen kuvausaiheiden lisäksi tarvitaan vielä lisää materiaalia, suunta kääntynee takaisin kotitienoille sillä sen aarrearkun tyhjentämistä ei ole kunnolla edes aloitettu.

Yllä olevat neljä ruutua kiertävät ainakin jossain määrin perinteiden ympärillä, koska Kiikoinen on aina näyttäytynyt minulle aktiivisena, juurensa tuntevana ja niitä vaalivana kuntana. Tästä paras osoitus lienee Torpparimuseon alueella järjestettävä vuosittainen, Kiikoisten toiseksi paras musiikkifestivaali: Kiikoisten purpurit. Kansanmusiikkitapahtuma pistetään edelleen pystyyn pääasiassa talkootyön voimin. Yllä esiintyvien kuvien henkilöitä yhdistääkin muutaman muun asian lisäksi Purpureilla vapaaehtoisesti tehty työ yhteisen, ei henkilökohtaisen päämäärän eteen.

Kuvausten yhteydessä jutellessa kävi jälleen kerran selväksi, että juuri suhtautuminen työhön on yksi selkeimmistä eroista oman sukupolveni ja minua edeltäneiden välillä. Omalla kasvimaapalstalla kuvatut Pirkko ja Hilppa painottivat moneen kertaan, kuinka työ on heille henkireikä, tapa jatkaa koko heidän elämäänsä määritellyttä itse tekemisen mentaliteettia. Siis jotain aivan muuta, kuin loppuun palamisen syy tai edes jotain, joka asettuisi oikean elämisen tielle.

"Hullultahan tämä saattaa kuullostaa, mutta emminä ossaa olla tekemättä mittään."

Sukupolvien välillä tapahtui paljon. Uuden maailman työkalut loivat mahdollisuuden helpompaan elämään, joka ei kuitenkaan ollut yksinkertaisempaa kuin edeltäjänsä. Työ muuttui muuttuneiden työkalujen kautta. Tavoite siirtyi yhteisön hyvinvoinnista yksilön hyvinvointiin, eikä työpanokseni vaikuta välttämättömältä oman, tai läheisteni hyvinvoinnin varmistamiseksi. Tilaisuus on toisaalta ennenkuulumattoman hieno, mutta sitä seuraa huono omatunto.

Haluan nauttia elämästä, mutta en olla vapaamatkustaja. Haluan tavoitteen, jolla koen olevan merkitystä muillekin, kuin minulle itselleni. Tahdon osata arvostaa minun eteeni tehtyä työtä sen ansaitsemalla tavalla.

torstai 14. heinäkuuta 2011

Jussi Henna ja Eero





Tekniikkaprojektin seuraavat askeleet johtivat syntymäkuntaani Kiikoisiin. Kunta on oivallinen paikka kuvauskohteiden etsimiselle ensinnäkin siksi, että sen väestöstä huomattavan suuri osa edustaa juuri tavoiteltua kohderyhmää, mutta ennen kaikkea siksi, että siitä kohderyhmästä löytyy valtavasti persoonallisia, elämää nähneitä, avoimia ja mukavia ihmisiä. Kuvattavia etsiessä tutuille ja vähemmän tutuille kuntalaisille soitellessa vastaanotto oli poikkeuksetta positiivinen ja kuvaukselle löytyi kohteita yli omien tarpeiden. Kiikoisissa on varsin hieno henki.

Kaksipäiväisen kuvausreissun ensimmäisen päivän saaliiksi jäi kuvat kolmesta kunnan voimahahmosta. Ylimmässä kuvassa esiintyvää Jussi on entinen kansakoulunopettaja, jonka aktiivisimmasta elämänvaiheesta löytyi kerrottavaa niin paljon, että lyhyt kahden tunnin kuvausaika loppui auttamatta kesken. Monitaitoinen entinen kansankynttilä on ehtinyt elämässään opettajan uran ohessa tehdä vakuuttavan määrän vapaaehtoistyötä kunnan Lions-klubin perustajajäsenenä, harrastaa ammuntaa ja metsästystä sekä käden taitoja. Jussin ja Salmen alakerrasta löytyy edelleen hieno pienoisverstas, joka taipuu sekä metalli- että puutöihin. Kuvassa näkyvä Pyry-lentokone oli Jussin armeijauran tärkein kulkuväline.

Keskimmäisessä kuvassa omenapuuta katkova Henna on loistava esimerkki siitä, kuinka aktiivinen elämäntyyli pitää ruumiin lisäksi mielen kunnossa. Yksin asuva 85-vuotias leskirouva on tehnyt töitä miesten rinnalla koko ikänsä ja hyvä kunto antaa myöden jatkaa niitä edelleen.

Viimeisessä kuvassa metallitöiden lomassa puhelimeen puhuva Eero edustaa sarjan nuorempien tekijämiesten joukkoa. Miehen taito korjata mikä tahansa bensalla käyvä laite on aivan ällistyttävä ja tästä syystä perheeni autokanta viettikin jossain vaiheessa aikaa Eeron pajalla useammin kuin kotona. Onnistuin kerran moottoriveneellä joella kurvitellessa pudottamaan huonosti kiinnitetyn moottorin käyvänä pohjaan sillä seurauksella, että kampikammion imaistua itsensä täyteen vettä, kampiakseli vääntyi melko muodottomaksi. Tämäkään ei ollut Eerolle liian suuri haaste, joten muutaman viikon tuumailun jälkeen moottori kävi jälleen ja kyyditsi teini-ikäistä kölviä uudelleen pahantekoon. Hieno mies.

Kuvausprojektin hienous alkaa paljastua pikkuhiljaa tekijälleenkin. Odotin kuvauskeikoista paljon, koska tiesin kuvattavien olevan supliikkia ja mukavaa seuraa. Kaikki odotukset ovat tähän asti täyttyneet ja pitkät juttutuokiot kahvin äärellä ovat olleet loistava tapa etsiä kohteista teemoja, joita kuvissa voi ottaa käsittelyyn. Elämänkokemuksen ja näkemyksellisyyden seuraaminen on valtavan hieno ja kasvattava kokemus. Jokaisen tähän asti kuvatun persoonan jälkeen olen toivonut olevani samanikäisenä edes lähes yhtä hyvässä kunnossa niin fyysisesti, kuin henkisestikin.

On käynyt ilmiselväksi, että jokainen kuvattava ansaitsisi pidemmän tuokion, jossa olisi mahdollista tutustua näiden persoonien menneisyyteen, elämänkokemukseen ja ajatusmaailmaan. Vaikka maailma on täysin erilainen, kuin heidän nuoruudessaan, olisi röyhkeän ylimielistä ylenkatsoa niitä oivalluksia, joita näillä ihmisillä elämästä on.

Vaikea kuvitella parempaa kesätyötä, kuin tämä.

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Kolmen äidin kolme tytärtä



Kameran eteen istuivat isoäitini, sekä kolme häntä seuraavaa sukupolvea suoraan alenevassa polvessa. Kuvat eivät sinänsä liity mitenkään tekniikkaan tai sen käyttöön, mutta niin ei ole tarkoituskaan. Sarjaan tulee sisältymään useampiakin kuvia, joissa teknologian käyttö ei ole täysin ilmeisessä roolissa. Tavoitteenani on luoda monipuolinen ja elämänläheinen dokumentaatio ihmisistä, joiden elämään teknologian käyttö liittyy, ei teknologiasta, joka hallitsee ja määrittää elämää.

Sarjan ensimmäisten kuvien teema on sukupolvet ja elämän luonnollinen kiertokulku. Jokainen kuvan kohteista on syntynyt erilaiseen maailmaan ja jokainen heistä kokee nykyisyyden eri tavalla. Viime vuosisadan alun elämän puutteen aiheuttamat haasteet ovat vaihtuneet yltäkylläisyyden mukanaan tuomiin ongelmiin, joiden sekä syitä, että ratkaisuja etsitään teknologiasta.

Teknologian rooli ihmisten elämässä on kuluneen yhdeksänkymmenen vuoden aikana kasvanut räjähdysmäisesti, muttä vajaa vuosisata ei kuitenkaan riitä muuttamaan paljon kauemmas historiaan ulottuvia inhimillisen elämän peruselementtejä. Sähköinen kakofonia saattaa monesti turruttaa meidät ja tehdä niiden perusasioiden näkemisestä vaikeampaa. Elämisen arvoinen elämä rakentuu edelleen ihmisten välisille suhteille ja ennen kaikkea sille henkiselle perinnölle, joka vanhemmat lapsilleen antavat.

Teknologia antaa nykyisin ennenkuulumattoman hyvät mahdollisuudet luoda yhteys sukupolvien välille, mutta mahdollisuutta ei käytetä hyväksi niin paljon, kuin olisi syytä. Yhteyden luominen ei ole hyvää liiketoimintaa, joten huomio keskitetään tuotekehityksessä aivan muualle. Saattaisikin olla korkea aika luoda sosiaalinen media, verkosto tai palvelu, joka keskittyy nimenomaan sen aikaisemmin mainitun henkisen perinnön vaalimiselle, ei pelkästään nykyisen mielentilan jakamiselle koko maailman kesken. Minulla ei ole ollut mahdollista tietää omista isoisovanhemmistani muuta, kuin miltä he näyttivät. Heillä ei ollut siihen työkaluja. Meillä on.