perjantai 26. helmikuuta 2010

Tampereen teknillinen seura

Vuosijuhlat hotelli Tammerissa. Pimeissä saleissa kuvaaminen on osoittanut jo monta kertaa, että pienellä kaukolaukaistavalla salamalla saa lisättyä vaikeimpaankin valaistukseen reippaasti särmää. Suomalaisen valokuvauksen ylilordi Matti J. Kaleva veisteli joskus, että valomaailmaa ei ole, ammattitaitoisen kuvaajan pitää pystyä luomaan se itse.

Monet dokumenttikuvaajat vannovat vallitsevan valon käytön nimeen, monesti ihan pitävin perustein. Mielestäni kuitenkin väite siitä, että salaman käyttö pilaisi valokuvan tai kuvattavan hetken ei ole järin vakaalla pohjalla. Koska siten tilanne saadaan monesti näyttämään paljon tarkemmin siltä, mitä silmä tilanteessa ollessaan näkee. Yksisilmäinen kamera ei näe kolmiulotteista muotoa millään muulla tavalla, kuin valon ja varjon muutoksiin perustuen, joten monessa tapauksessa muodon tuominen kuvaan lisävalolla on askel lähemmäs dokumentaarista tarkkuutta, ei poispäin siitä.

Tämäkään ei tietenkään ole sovellettavissa aukottomasti joka tilaisuuteen. Lisävalon käyttö on kuitenkin muodostunut itselleni luontevaksi tavaksi nostaa esiin asioita, joita haluan valokuvassa korostaa.

















lauantai 20. helmikuuta 2010

Koti

Tänään piti mennä kuvaamaan tämän vuoden versiota nääsimpron mainosjulisteesta. Ajatuksena on vetää tälvinen kesäretki vieläkin enemmän överiksi. Elohopea laski tänään kuitenkin niin jäätäviin lukemiin, että suunnitelmien toteuttaminen olisi mennyt hengenvaarallisen puolelle. Asiaan palataan siis hiukan myöhemmin.

Korvikeaktiviteetiksi löytyi lapsuudenkodin ympäristön dokumentointi poikkeuksellisen talven kylmimpänä päivänä. Valokuvien todellinen arvo tulee esiin vasta ajan kuluessa, mutta näitä katsellessa tuli jo nyt pienet sävärit ajatellessa kuinka suuri se tuleva arvo tulee olemaan.

Toki kyseessä on jälleen valokuvan henkilökohtainen arvo, joka syntyy 25:n vuoden mittaisesta suhteessa kuvan kohteeseen. Vaikka arvo ei välttämättä olekaan universaali, miettikääpä hetki tilannetta omasta näkökulmasta. Kuinka arvokas dokumentti lapsuudenkodista olisi sinulle 25:n vuoden kuluttua, kun tiedetään jonkinlaisella todennäköisyydellä, että tällainen talvi ei tule toistumaan sen ajan sisällä kertaakaan.

Ajatusta voi viedä vielä pidemmälle ajattelemalla kuvan mahdollista tulevaa arvoa omille lapsille, joiden kyky tallentaa muistoja kehittyy jossain neljän ja viiden vuoden välissä. Onko edes mahdollista mitata rahallista arvoa tarpeeksi ammattitaitoiselle kuvalle, joka kertoo laajasti miltä oma lapsuudenkoti ympäristöineen näytti aikana, jota ei itse voi muistaa?'










maanantai 8. helmikuuta 2010

-19c

Talvi on tähän asti ollut hienoin vuosikausiin. Olisin täysin valmis nostamaan sen sään puolesta, mutta ennen kaikkea visuaalisesti kauneimmaksi talveksi, jonka muistan.

Lumi on kiehtova kuvaskohde haasteellisuutensa ansiosta. Päivänvalossa kuvattu kaunis lumikinos latistuu lähes poikkeuksetta valokuvassa tasaisen valkoiseksi matoksi, josta ei erotu kunnon muotoa, eikä tekstuuria. Valo on kaikkialta heijastuessaan niin tasainen, kuin ylipäätään mahdollista.

Lumen mielenkiintoisuus tulee minulle siitä, että koko maiseman ollessa täysin valkoinen, se erottuu kuvassa vielä lähes säkkipimeässä. Olematonkin määrä valoa nostaa sen kameran sävyalueelle. Pimeyttähän käsiteltiin taannoin myös aamulehden kuvakisassa, jonka voittajateos tosin oli ansioitunut mielestäni enemmänkin siinä, että se onnistui tallentamaan vuorokaudenaikaan nähden poikkeuksellisen kirkkaasti valaistun hetken, ei varsinaisesti pimeyttä. Muodottoman pimeyden kuvaamisesta lähti ajatus seuraavaan sarjaan.

Kuvat on otettu lähes kahdenkymmenen asteen pakkasella, hiukan auringonlaskun jälkeen. Halusin korostaa ympäristön karuutta painamalla sävyt niin tummiksi, kuin mahdollista. Samalla yhdistävä teema, vahvasti korostettu sininen, nousee esiin ja kertoo siitä, mitä valoton ja kylmä mutta kaunis luonto minulle edustaa.










torstai 4. helmikuuta 2010

Rekrymessuista


Olisiko hyvä idea tarjota yritysmessuilla opiskelijoille jotain, joka oikeasti eroaa joukosta?

Mulla olisi tarjota tuohon idea, jolla yrityksen positiivinen näkyvyys on taattu. Ota yhteyttä, jos kiinnostaa. aleksi@nakedeye.fi

Suurkiitos tiedonkeruuavusta Miia Puraselle ja Merja Ryöpylle