Lassilla ja Leevillä oli aika paljon sanottavaa monestakin asiasta, eikä sanomisten sisällön arvo tai ajankohtaisuus ole vähentynyt parissakymmenessä vuodessa vähääkään. Lueskelin tänään The Complete Calvin and Hobbes -kokoelmaa ja vastaan tuli jälleen yksi valokuvausta käsittelevä mainio strippi. Pätkä toi mieleeni edellistä teksteistä tutun Hennan lausauhduksen siitä, kuinka hän haluaisi nähdä perhevalouvauksen kehittyvän siistien potrettiposeerausten ulkopuolelle. Olen samaa mieltä.
Don't get me wrong, siisteillä kuvilla perheen hyvistä hetkistä on ehdottomasti paikkansa. Ihmisten parhaiden puolien esiin tuominen valokuvauksella on vain ja ainoastaan hyvä asia, mutta se ei kuitenkaan ole ainoa asia, johon valokuva pystyy. Lassin luonteeseen vähänkää perehtyneet tietänevät, ettei kammattu tukka ja solmio siistissä huoneessa ole tarkin mahdollinen kuvaus siitä mitä poika on ja edustaa.
Vaihtoehtoisia lähestymistapoja erilaisiin perhevalokuviin on olemassa kaksi, joista molemmat ovat minusta valokuvauksellisesti vähintään yhtä mielenkiintoisia. Ensimmäisessä kuvaus rakennetaan täysin lapsen persoonan ympärille. Siinä lavastetaan leikinomaisesti tilanne, joka toistaa mahdollisimman tarkasti sen, miten lapsen luonne vanhemmille näyttäytyy. Mahdollisia tilanteita miettiessäni ensimmäinen aika vahva visuaalinen mielikuva oli lähikuva lapsesta tekemässä hymyssä suin pientä pahaa ja taustalla joko äiti tai isä autuaan tietämättömänä omissa askareissaan. Tämän teeman ympärille olisi mahdollista rakentaa useitakin erilaisia ja mielenkiintoisia kuvia. Kuvauksen mielenkiintoisuutta lisäisi mielestäni sekin, että kuvaustilanteesta on täysin mahdollista tehdä leikki, johon sekä lapsi, että vanhemmat voivat osallistua. Sillä voidaan sallia ainutkertaisesti ja valvotusti lapselle asia, joka muuten olisi kiellettyä. Toki tässä yhteydessä pitää tehdä täysin selväksi, että kyseessä on ainutkertainen tilaisuus, jonka toistaminen arkiolosuhteissa johtaa ennalta määrättyihin seurauksiin. Minulle on jäänyt lapsuudesta todella vahva positiivinen muisto siitä, kun päiväkerhossa saimme kerran luvan mennä kunnan tenniskentälle piirtämään liidulla asfaltin täyteen mitä ikinä halusimme. Tiesin, että tilanne on ainutkertainen, eikä se siksi rohkaissut minua töhrimään julkisia seiniä, vaan ainoastaan jätti valtavan miellyttävän muiston.
Toinen vaihtoehto lähtee siitä, että jos kuva on joka tapauksessa vain siivu siivottua todellisuutta, todellisuuden voi siivota paljon perusteellisemminkin. Kuvaustilanteesta voi tehdä leikkiä myös lapsen oman maailman kautta. Jokaisella muksulla on ainakin toivoakseni suosikkileikki- tai hahmo, johon lapsi samaistuu ja jonka maailman edes hetkellinen konkretisoituminen on edellä mainitun sallitun pahanteon lisäksi parasta, mitä pienelle ihmiselle voi tapahtua. Näiden fantasia-aiheiden toteuttaminen saattaa olla paljonkin haastavampaa, sillä uskottavan transformers-puvun rakentaminen ei ole ihan triviaali homma. Kuvankäsittely kuitenkin antaa varsin hyvät mahdollisuudet toteuttaa älyttömiltäkin kuulostavia ideoita, joten monimutkaisetkaan teemat eivät välttämättä ole mahdottomia.
Ps. Tuo mainittu kokoelma on lahjana ihan silmittömän hieno. Ostin pari vuotta sitten ja se on pakko lukea läpi vuoden välein. Olkoon tämä mainos anteeksipyyntö Mr. Wattersonille stripin luvattomasta julkaisusta.
4 kommenttia:
Olen täysin samaa mieltä noista perhekuvauksista! Ostin juuri kummipojalleni lahjaksi 1v-valokuvauksen, ja toiveenani oli juurikin saada lapsesta sekä vanhemmille että kummeille jokin muukin muisto kuin sellainen perinteinen "lapsi korituolissa slipoveri päällä, nalle kainalossa" -tyyppinen ratkaisu.
Valitettavasti valokuvaaja oli kuitenkin nimenomaan tällainen rutinoitunut perhekuvaaja, joka oli ottanut sekä lapsesta että perheestä täysin kaavamaisesti tietyt kuvat tietyissä asennoissa ilman mitään persoonallista tai henkilökohtaista otetta. Oli vielä käskenyt etukäteen valitsemaan perheen vaatteet "sävy sävyyn".
Olisi pitänyt enemmän kartoittaa kuvaajan perhevalokuvauskykyjä, mutta luotin ansioihin vähän muunlaisella persoonallisella saralla. Itse en ole kuvia vielä nähnyt, mutta harmittaa jo valmiiksi.
Kauhea avautuminen, mutta pointti oli siis, että olen täysin samaa mieltä!
ps. kiitos hienosta blogista!
Kiitos kommentistasi!
Täyspäiväisessä studiokuvauksessa on todellisena vaarana pudota juuri tuohon rottinkikoriansaan. Tuollaiset kuvat ovat monesti se perusleipä, jonka tuottamiseen voi olla vaikea löytää intohimoa tai edes kunnollista luovuutta. Silloin on helpompi seurata kaavaa. Valitettavasti siinä tapauksessa asiakas ei monesti saa aivan sitä, mitä toivoisi.
Alalla on kyllä useita lapsikuvauksenkin suvereenisti hallitsevia studioammattilaisia, joita itsekin kunnioitan valtavasti. Itselleni selvästi luontevampi työskentelyn muoto on kuitenkin miljöössä.
This is very interesting, You are a very skilled blogger.
I've joined your rss feed and look forward to seeking more of your great post. Also, I've shared your website in my social networks!
Here is my web site ; http://www.yourtobaccosstore.com/8-mac-baren
Lähetä kommentti