Venetsia

Filmille kuvaaminen lisää kuvan arvoa ainakin kuvaajalle kuvan sisällöstä riippumatta. Sen lisäksi, että kuvauksen tulosta ei näe heti, sen esiin saamiseen vaadittava työmäärä on paljon suurempi. Jännitys kuvia kehittäessä on monivaiheinen ja moninkertainen. Se alkaa jännityksellä siitä, onko filmille tarttunut ylipäätään yhtään mitään, sirtyy jännitykseen kehityksen onnistumisesta ja loppuu kuvien läpikäymiseen ja kuvaustilanteiden muistelemiseen. Jos ja kun ruudulle on tarttunut ylipäätään jotain, tuntuu kuva onnistuneelta. Kun tähän lisätään vielä annos nostalgiaa vanhasta mustavalkoisesta ja rakeisesta ulkomuodosta, alkaa instant-arvo olla kasassa.

Käsitys arvosta on tietenkin vain subjektiivinen, aivan niin kuin kaikessa muussakin valokuvauksessa. Suurin osa siitä muodostuu katsojan ja kuvauksen kohteen suhteesta. Mikäli kuvaaja tuntee kuvauksen kohteen entuudestaan, tai on jopa ollut läsnä kuvaustilanteessa, arvo on aivan eri mittaluokassa kuin jollekin, joka ei pysty samaistumaan kohteeseen tai tilanteeseen.

Näillä kuvilla on minulle arvo. Sama ei välttämättä päde keneenkään muuhun. Se on lähtökohta, joka jokaisen valokuvaajan pitäisi ymmärtää ja hyväksyä.