Hääkeikkakesä, viimeisiä viedään

Kesä lähestyy kovaa vauhtia ja eilisessä hääjuhlassa täyteen lehteen puhjenneet koivut tarjosivat upean taustan ulkovihkimiselle ja hääpotreteille. Tälle kesälle mahtuu kalenteriin vielä kaksi keikkaa, joten jos tiedät kuvaajaa vailla olevan hääparin 30.7. tai 6.8. lauantaille, voin luvata listahinnoista 15% alennuksen.

Sitten kuvasisältöön. Sain taannoin vanhalta ystävältä mieluisan yhteydenoton, jossa toivottiin hiukan perinteistä poikkeavaa hääpotrettia. Keskustellessamme mahdollisista suunnista, joihin kuvaa viedä ja ehdotin pienen pohdinnan jälkeen, että kuvaisimme potretit koemeikkipäivän iltana, sillä halusin harjoitella parin valaisemisen lisäksi myös ympäristön valaisemista. Se onnistuu parhaiten pienessä hämärässä. Lisäksi tiesin entuudestaan, että parin suhdetta voi hyvin määritellä sanoilla kunnioittava, läheinen ja turvaa antava, joten ajatus lämpimästä ja turvallisesta hetkestä illan pimetessä tuntui varsin luontevalta ja mielenkiintoiselta.

Kuva on otettu Tampereella, Elianderin rantakallioilla. Kalliot valikoituivat kuvauspaikaksi siksi, että niiden muotoja on helppo korostaa oikeanlaisella valaistuksella, mutta myös siksi, että vielä tuossa vaiheessa lehdetön luonto on esteettisesti vähintäänkin haastava. Kallio on kaunis kesät talvet.

Itse kuva on koostettu kolmesta otoksesta. Tämän olisi voinut toteuttaa myös ihan yhdellä ruudulla, mutta koska halusin nimenomaan kokeilla valaisua kuvakomposiitin kautta, valaistu pari on otettu yhdestä ruudusta, etualan kallit on valaistu toisessa, ja kivet parin lähellä kolmannessa. Kuvan utuinen tunnelma on saavutettu osin käyttämällä pitkää valotusaikaa, mutta koska kuvat on kuitenkin valaistu salamalla, tämä ei olisi ollut aivan välttämätöntä. Alkuperäinen ajatus oli valaista ympäristö valomaalaamalla sitä taskulampulla pitkän valotuksen aikana, mutta koska ei vielä ollut tarpeeksi pimeää, lamppujen teho ei riittänyt, joten päätimme käyttää salamaa. Pidin pitkän valotuksen avulla saadusta lopputuloksesta, joten annoin sen olla.

Kuvan onnistumisen avaimena oli kiireettömyys. Koska kuvasimme koemeikkipäivänä, meillä oli mahdollisuus keskittyä ja kuvata rauhassa. Kun parilla ei ole kiire juhliin, kuvat voidaan myös ottaa vähän erikoisemmissa paikoissa. Suosittelen siis harkitsemaan myös tätä vaihtoehtoa hääkuvausta miettiessänne. Koska potretti kuvattiin ennen häitä, pystyimme myös toimittamaan valmiin printin kuvasta itse hääjuhlaan vieraiden nähtäväksi ja lahjapöydän koristeeksi.

Visuaalisesti minua miellyttää kuvassa kallion ja kivien vahvat muodot sekä sinertävä värimaailma. Pyrin näiden avulla tuomaan kuvaan kontrastia sekä kylmän ja lämpimän, että kovan ja pehmeän välillä. Kuva on myös sommiteltu siten, että pari on selkeästi kuvan tärkein kohde, mutta tilaa annetaan myös ympäristölle edellämainitun kontrastin luomiseksi.

Iloinen Mursu

On jälleen se aika vuodesta, kun lumi paljastaa sulaessaan talven levossa väijyneet hervantalaiset improvisaatioryhmät. Olen jo kahtena aikaisempana vuonna saanut ilokseni tehdä yhteistyötä NääsImpron kanssa mainosjulisteen muodossa. Tänä vuonna porukka oli suurilta osin sama, mutta sen jäsenet ovat perustaneet NääsImprosta erillisen ryhmän nimeltä Iloinen mursu. Aikaisemmat julisteet ovat ammentaneet ideasa kesäisen ilonpidon siirtämisestä talvimiljööseen ja viime vuonna ajatus vietiinkin jo varsin pitkälle, mikä asetti varsin isoja haasteita tämän vuoden julisteelle. Tavoitteena on kuitenkin aina lyödä vanhoista saavutuksista yli.

Tapetilla oli pitkään kuvaus veden alla. Ajatus oli varsin mielenkiintoinen ja ehkä jopa toteutettavissa, mutta idea jäi kuitenkin kalkkiviivalla kakkoseksi. Improvisaationäytelmäkiertueen nimeksi oli valittu tänä vuonna "Metka olotila", joten aloimme pohtia, miten sitä voisi kuvata positiivisella tavalla. Otimme lähtökohdaksi sen, että kuvan ei tarvitse asettaa kesää ja talvea kontrastiin aikaisempien vuosien tapaan, koska "Olotilan" kuvaaminen on lähtökohtaisesti vaikeaa, puhumattakaan siitä, olotilan pitäisi kaiken lisäksi olla metka. Ihmisen pään sisustaa on vaikea visualisoida. Juuri tätä kautta ajatus lopullisesta toteutuksesta kuitenkin syntyi.

Improvisaation perusajatuksena on näyttämölle astuminen pää tyhjänä. Tyhjästä päästä pitäisi pystyä luomaan laaja skaala erilaisia henkilöhahmoja, joiden ulkomuoto, maneerit, motiivit ja mielentilat eroavat toisistaan niin paljon, että yleisön on helppo erottaa kuka on kuka. Ei ole ollenkaan poikkeuksellista, että yksi näyttelijä esittää useaa hahmoa jopa saman kohtauksen sisällä. Toinen improvisaatoin tärkeistä lähtökohdista on myös se, että hahmo on lavalle ensimmäistä kertaa tullessaan onnellinen, terve ja seksikäs, siis itsevarma ja positiivinen. Siksi pään sisällä kuplivat hahmot on kuvattu pääasiassa ns. hyvässä meiningissä.

Metka olotila, koko illan improvisaationäytelmä ja tanssishow esitetään 20.4. sekä 26.4. Hervannan teatteri Cinolassa. Näytökset alkavat klo 18:00 ja liput niihin maksavat 4€ opiskelijalta ja 6€ raskaan työn raatajilta. Kesäkiertueen aikatauluja ei olla vielä lyöty täysin lukkoon.

Päivä Tukholmassa

Matkustaminen on maaliskuun teema. Viime viikonloppuna kävin katsastamassa aurinkoisen Tukholman suomalaisen matkustuksen perussuomalaisimmalla muodolla, Ruotsinlaivalla. Laivahan ei paikkana ole mitenkään erityinen tai edes kovin miellyttävä, mutta on ihmeellistä kuinka paljon voi saada aikaan bussilastillisella NääsPeksiläisiä, kahdeksalla kitaralla, banjolla cajonilla ja parilla mandoliinilla.

Olen alkanut taas kantaa kameraa mukana pienilläkin reissuilla. Se tuntui pitkään vastenmieliseltä, koska halusin pitää vapaata ja keskittyä elämiseen pelkän tarkkailemisen ja taltioinnin sijaan. Kun kuitenkin kävin läpi henkilökohtaista arkistoa parin vuoden takaa, huomasin silloin kuvaamieni henkilökohtaisten reissujen kuvien arvon. Tajusin ettei taltiointi ja tilanteessa eläminen ole toisiaan poissulkevia seikkoja. Kun siitä ei tee itse tarkoitusta tai aseta itselleen vaatimusta onnistua tallentamaan legendaarisia kuvaikoneita, kaikki on ihan ookoo. Tuloksella on joka tapauksessa henkilökohtaista arvoa. Kameran mukana kantaminen on toki jossain määrin taakka, joten jos ajatus tuntuu liian vaikealta, pelkällä kännykkäkamerallakin saa aikaan ihmeitä. Tärkeintä on jaksaa nähdä muutama tunti vaivaa parhaiden kuvien valikoimiseen ja niiden arkistoimiseen.

Seuraavalle reissulle saa startata jo tänään. Tällä kertaa kohteena on vähän lämpimämpi maanosa ja syli.

Calvin & Hobbes 20 vuotta sitten

Lassilla ja Leevillä oli aika paljon sanottavaa monestakin asiasta, eikä sanomisten sisällön arvo tai ajankohtaisuus ole vähentynyt parissakymmenessä vuodessa vähääkään. Lueskelin tänään The Complete Calvin and Hobbes -kokoelmaa ja vastaan tuli jälleen yksi valokuvausta käsittelevä mainio strippi. Pätkä toi mieleeni edellistä teksteistä tutun Hennan lausauhduksen siitä, kuinka hän haluaisi nähdä perhevalouvauksen kehittyvän siistien potrettiposeerausten ulkopuolelle. Olen samaa mieltä.

Don't get me wrong, siisteillä kuvilla perheen hyvistä hetkistä on ehdottomasti paikkansa. Ihmisten parhaiden puolien esiin tuominen valokuvauksella on vain ja ainoastaan hyvä asia, mutta se ei kuitenkaan ole ainoa asia, johon valokuva pystyy. Lassin luonteeseen vähänkää perehtyneet tietänevät, ettei kammattu tukka ja solmio siistissä huoneessa ole tarkin mahdollinen kuvaus siitä mitä poika on ja edustaa.

Vaihtoehtoisia lähestymistapoja erilaisiin perhevalokuviin on olemassa kaksi, joista molemmat ovat minusta valokuvauksellisesti vähintään yhtä mielenkiintoisia. Ensimmäisessä kuvaus rakennetaan täysin lapsen persoonan ympärille. Siinä lavastetaan leikinomaisesti tilanne, joka toistaa mahdollisimman tarkasti sen, miten lapsen luonne vanhemmille näyttäytyy. Mahdollisia tilanteita miettiessäni ensimmäinen aika vahva visuaalinen mielikuva oli lähikuva lapsesta tekemässä hymyssä suin pientä pahaa ja taustalla joko äiti tai isä autuaan tietämättömänä omissa askareissaan. Tämän teeman ympärille olisi mahdollista rakentaa useitakin erilaisia ja mielenkiintoisia kuvia. Kuvauksen mielenkiintoisuutta lisäisi mielestäni sekin, että kuvaustilanteesta on täysin mahdollista tehdä leikki, johon sekä lapsi, että vanhemmat voivat osallistua. Sillä voidaan sallia ainutkertaisesti ja valvotusti lapselle asia, joka muuten olisi kiellettyä. Toki tässä yhteydessä pitää tehdä täysin selväksi, että kyseessä on ainutkertainen tilaisuus, jonka toistaminen arkiolosuhteissa johtaa ennalta määrättyihin seurauksiin. Minulle on jäänyt lapsuudesta todella vahva positiivinen muisto siitä, kun päiväkerhossa saimme kerran luvan mennä kunnan tenniskentälle piirtämään liidulla asfaltin täyteen mitä ikinä halusimme. Tiesin, että tilanne on ainutkertainen, eikä se siksi rohkaissut minua töhrimään julkisia seiniä, vaan ainoastaan jätti valtavan miellyttävän muiston.

Toinen vaihtoehto lähtee siitä, että jos kuva on joka tapauksessa vain siivu siivottua todellisuutta, todellisuuden voi siivota paljon perusteellisemminkin. Kuvaustilanteesta voi tehdä leikkiä myös lapsen oman maailman kautta. Jokaisella muksulla on ainakin toivoakseni suosikkileikki- tai hahmo, johon lapsi samaistuu ja jonka maailman edes hetkellinen konkretisoituminen on edellä mainitun sallitun pahanteon lisäksi parasta, mitä pienelle ihmiselle voi tapahtua. Näiden fantasia-aiheiden toteuttaminen saattaa olla paljonkin haastavampaa, sillä uskottavan transformers-puvun rakentaminen ei ole ihan triviaali homma. Kuvankäsittely kuitenkin antaa varsin hyvät mahdollisuudet toteuttaa älyttömiltäkin kuulostavia ideoita, joten monimutkaisetkaan teemat eivät välttämättä ole mahdottomia.

Ps. Tuo mainittu kokoelma on lahjana ihan silmittömän hieno. Ostin pari vuotta sitten ja se on pakko lukea läpi vuoden välein. Olkoon tämä mainos anteeksipyyntö Mr. Wattersonille stripin luvattomasta julkaisusta.

Miia

Tässä luvattu toinen osa TTY:n naiskauneudesta syväanalyysin kera. Haluan aluksi kuitenkin avata hiukan kuvan teknistä toteutusta.

Kuva on yhdistelmä kahdesta ruudusta. Valotin ensin Miian vaatteet päällä takavasemmalta valaisevalla strippisofboksilla (no pun ja sillee.) Tämän jälkeen vaatteita vähennettiin radikaalisti, valo siirrettiin takaoikealle ja Miialle haettiin mahdollisimman sama asento, kuin ensimmäisessä ruudussa. Tytön tanssijatausta oli tässä melkoinen etu, sillä oikea asento löytyi lähes hämmästyttävän tarkasti.

Seuraavaksi itse sisällöstä ja paljon syvällisemmin. Kiitokset jälleen Hennalle.

Miian kuvassa nainen poseeraa kameralle tummaa taustaa vasten. Taustan synkkyys on hallitsevaa, vaikka naiseen kohdistettu ja/tai hänen säteilemänsä valo irrottaakin hahmon tehokkaasti taustasta. Katsojalle ei ole selvää, tuleeko naiseen lankeava valo ulkopuolisesta lähteestä, vai ”hehkuuko” hän itse. Kohti valoa käännetyt kasvot antaisivat olettaa valon lankeavan jostain muualta – toisaalta myös hahmon oikea puoli on valaistu, ihon valkeudesta johtuen kenties jopa voimakkaammin kuin vasen puoli. Taidehistoriallisessa kontekstissa kasvoille lankeava valo voi viitata muun muassa pyhimyskuvauksiin ja valaistumiseen, mutta se kantaa mukanaan myös alistumisen ja hiljentymisen mahdollisia luentoja (valo erottelee jonkun muista). Miian kuvassa alistumista ei ole havaittavissa, mutta (joukosta) erottuminen ja kasvojen oletettavasti päättäväinen ilme antavat ymmärtää kyseessä olevan tärkeä hetki – kenties jotain valaistumisen, oivalluksen tai voiton kokemuksen kaltaista.

Todennäköisesti keskivertokatsoja ei kuitenkaan viipyisi näinkään pitkään pohtimassa taustan ja valon merkityksiä kuvalle. Varsinaiseksi katseenkiinnittäjäksi onkin tarkoitettu naishahmon vartalo, joka ensisilmäyksen jälkeen paljastuu hyvin kaksinaiseksi ilmestykseksi. Hahmon vasen puoli on vaatetettu, oikea paljas. Merkittävää ei olekaan ainoastaan vaihtelu puetun ja riisutun välillä, vaan myös se, mitä on puettu ja mitä mahdollisesti paljastettu.

Vaatteet päällä ihminen on länsimaisessa kulttuurissa turvassa ja (ainakin jossain määrin) katseilta suojattu. Vaatteillaan ihminen voi ilmentää persoonaansa, ja ne toimivat varsin tehokkaana merkkijärjestelmänä muille luettavaksi. Miian kuvan naishahmon vaatteita voisi kuvailla asiallisiksi ja kenties huomiota herättämättömiksi: kauluspaidalla ja siihen sopivalla alaosalla pärjäisi ainakin useimmilla työpaikoilla. Silti nekin vaatteet kantavat omaa merkkikieltänsä: kauluspaita assosioituu virallisuuteen ja pätevyyteen, koko asu yhdessä luo vaikutelman voimakkaasta ja itsevarmasta naisesta, joka pukeutuu tilanteen vaatimalla tavalla.

Verrattuna alastomaan oikeaan puoleen vaatetetun vartalon linja on myös suorempi (asiallisempi), kuin kurvikas ja paljas puoli. Vasemman puolen lukisinkin helposti voimakkaaksi ja vahvaksi, mutta suojaamaan käännetty käsi rikkoo eheän luennan. Mitä vaatetetun puolen päälle käännetty käsi tarkoittaa? Miksi tavallisesti suojassa olevaa puolta pitää erikseen varjella nostamalla käsi sen päälle? Mikäli kädet olisivat päinvastoin, suojauksen tarve olisi helppo ymmärtää: käsi peittäisi muuten suojatonta alastonta kehoa. Nyt katsoja jää kuitenkin pohtimaan asennon merkitystä tarkemmin. Tarvitaanko suojaa kenties jotain sellaista vastaan, jonka suunnan kasvoille lankeava valo osoittaa? Myös kasvot ovat kääntyneet vaatetetulle puolelle – ilme on päättäväinen mutta ei pelokas. Kenties kuvan naisen vahva puoli onkin oikeasti alaston puoli, ja suojelua kaipaakin vaatetettu vartalo.

Alaston oikea puoli kiinnittää todennäköisesti kuitenkin tehokkaammin katsojan huomion, toimiessaan voimakkaana kontrastina tavallisesti näkevillemme vaatetetuille kehoille. Mielenkiintoisesti – tietoisesti tai ei – kuva myös noudattelee tyypillisiä naisruumiin kuvaamisen traditioita: alaston, kurvikas nainen on kuvan ulkopuolisen katsojan katseen armoilla, ja esitetty varsin perinteikkäässä asennossa käsi lantion kaarta korostamassa. Paljaalle olkapäälle laskeutuvat vaaleat kiharat vielä lisäävät assosiaatioita kuuluisien kauniiden naisten kuviin. Vapaana olevat hiukset myös viestivät luonnollisuudesta ja liittävät siten hahmon alastoman puolen naiseuden perinteiseen – lähes aina alistavaan – kontekstiin: lähelle luontoa ja luonnollista, kauas kehityksestä ja sivistyksestä.

Kuvan kokonaisuutta katsottaessa olisi toisaalta mielestäni väärin lukea koko hahmo naista perinteisesti alistavaan objektiiviseen asemaan. Vaikka tässä(kään) kuvassa naisella ei ole mahdollisuutta ottaa kontaktia katsojaan ja siten aktiivisesti esittää itsensä toimijana ja oman kehonsa hallitsijana, ei kuvan olemus kuitenkaan anna ymmärtää hänen omaksuneen passiivista tai objektin paikalle redusoitua asemaa. (Vaatetetun) sivistyksen ja (alastoman) luonnollisuuden dualismi asettuukin Miian kuvassa mielenkiintoiseen dialogiin katsojan omien ”lukutottumusten” kanssa. Itse näen vasemman puolen edustavan jotain perinteisesti vahvaa, joka kuitenkin tarvitsee suojelua, oikean alastoman puolen edustaessa ehkä jotain enemmän ”aidompaa” itseä, jota ei tarvitse peittää tai varjella. Naisen päättäväinen ilme hallitsee kuvaa varmasti ja rauhallisesti, kuva-alaa ja taustalla häilyvää tummuutta halliten, ottaen toimijan roolin itselleen, vaikka ei katsojan katseeseen pystyisikään vastaamaan.

Mitä sinä näet?

Ida

On tullut aika rikkoa hiljaisuus ja kerätä kirjoitustauon aikana syntyneet ajatukset valokuvauksesta valmiiksi tekstiksi. Aloitan kuitenkin lainaamallani hyvän ystäväni, Henna Haaviston ajatuksia ennen vuodenvaihdetta valmiiksi saamani kuvausprojektin tuloksista. Projektissa kuvattiin 12 tyttöä erilaisissa maskuliinisuuden ja feminiinisyyden vastakkain asettelevissa teemoissa. Projekti oli varsin työläs, mutta opettavaisuudessan selvästi tekemisen arvoinen. Kaikki kuvat olivat tekniseltä toteutukseltaan joko valaistuksen osalta tai jälkikäsittelyllisesti mukavuusalueeni ulkopuolella. Tämä oli opettavainen haaste.

Esittelen vielä toisen kuvan Hennan tulkinnan kautta alkavalla viikolla.

Idan kuvassa tunnelmaa hallitsee vahvasti maskuliinisuuden ja feminiinisyyden leikki – ehkä jopa kilpailu. Miehisiin vaatteisiin pukeutunut/puettu nainen on suorastaan klassinen esittäessään naisen vahvana ja miehisen olemuksen myötä miehisyyteen assosioidun vallan ja voiman omaavana itsenäisenä toimijana. Toisaalta yhdistelmään nainen miehen vaatteissa liittyy myös voimakas fetissin mahdollisuus, eikä tässäkään kuvassa seksikkyyttä varsinaisesti yritetä peittää.

Kuva antaa voimakkaan vaikutelman kuvatun naisen omien tunnetilojen tärkeydestä. Vaikka nainen on asetettu kuvaan hyvinkin esille tai katsottavaksi, näyttää hän omalla asenteellaan ja eleillään ottavan kuvatilan omaan haltuunsa. Katse vaikuttaa jokseenkin välinpitämättömältä, kenties jopa ylimieliseltä. Istuma-asento sohvalla on suhteellisen rento, eikä noudattele siveän naisen kuvastoon kuuluvaa jalat ristissä istumista, vaikka ei toisaalta myöskään pyri imitoimaan stereotyyppisen ”miehistä” istumistapaa.

Vaatteet ja naisen päässään pitämä silinterihattu ovat eittämättä varsin miehisesti ladattuja, joten naisen jalat ja niissä olevat teräväkärkiset ja -korkoiset kengät asettuvat varsin kiehtovaan kontrastiin muun asukokonaisuuden kanssa. Jos miehisten vaatteiden katsotaan kertovan vallasta ja hallinnasta, voidaan mustasta nahasta valmistettujen teräväkärkisten korkosaappaiden samaten lukea edustavan eräänlaista stereotyyppisen naisisen vallan manifestaatiota. Toisaalta tämänkaltaista sm-henkistä vallan esittämistä on pidetty myös naista alistavana käytäntönä, erityisesti mikäli kuvauksen kohteena oleva(t) henkilö asetetaan selkeän esineellistävään kontekstiin: voimaa ja hallintaa symboloivista saappaista tulee tällöin naisen omaa identiteettiä rajaava ja kahlitseva määrittely. Idan kuva antaa kuitenkin vaikutelman siitä, että kuvan nainen on itse tehnyt päätöksen pukeutumisestaan juuri tietyllä tavalla. Kenties maskuliinisen ja feminiinisen vallan symbolien yhdistäminen on ollut tarkoituksellista, tavoitteenaan korostaa kantajansa oikeutta valita juuri itseä miellyttävät pukineet päällensä.

Mielenkiintoisen elementin kuvaan tuo naisen kädessään pitelemä palava sikari. Juuri sikari – 1900-luvun alusta eteenpäin eivät niinkään enää savukkeet, jotka myös naiset olivat omaksuivat poltettavikseen – kantaa yhä edelleen voimakkaan maskuliinista latausta itsessään, ja on muun muassa erilaisissa artisti- tai muiden tunnettujen henkilöiden kuvissa luettavissa helposti falliseksi symboliksi. Idan kuvassa sikarista nouseva savu täyttää lähes koko kuvatilan, luoden hämyisän ja kenties salaperäisenkin tunnelman. Myös sikarin kohdalla nainen kuitenkin hallitsee perinteisen miehistä symbolia suvereenisti – savu ei näytä häntä häiritsevän, vaan sikari näyttää pikemminkin olevan yksityisen nautinnon lähde.

Koko kuvasta jäävä yleisvaikutelma painottuukin omaan silmääni vahvasti itsenäisyyden ja oman itsen hallinnan – kenties myös sitä kautta löytyvän itsevarmuuden – puolelle. Vaikka kuva tarjoaa mahdollisuuksia moniin risteäviin – mahdollisesti myös kuvan naiselle epäedullisiin – tulkintoihin, on mielestäni ensiarvoisen tärkeää pyrkiä näkemään se voima ja itsenäisyyden tuntu, joka kuvaan on vahvasti ladattuna juuri mallina olleen naisen puolesta. Rohkeus, joka syntyy jo pelkästään siitä tiedosta, että on uskaltanut asettaa itsensä katsottavaksi, on Idan kuvassa selvästi näkyvillä.

Don Rosa

There are things you just can't do with a digital camera. Such as taking a photo of your childhood hero and getting it signed 30 seconds later. Thank you for making my childhood a bit more awesome Keno!