Päivä Tukholmassa

Matkustaminen on maaliskuun teema. Viime viikonloppuna kävin katsastamassa aurinkoisen Tukholman suomalaisen matkustuksen perussuomalaisimmalla muodolla, Ruotsinlaivalla. Laivahan ei paikkana ole mitenkään erityinen tai edes kovin miellyttävä, mutta on ihmeellistä kuinka paljon voi saada aikaan bussilastillisella NääsPeksiläisiä, kahdeksalla kitaralla, banjolla cajonilla ja parilla mandoliinilla.

Olen alkanut taas kantaa kameraa mukana pienilläkin reissuilla. Se tuntui pitkään vastenmieliseltä, koska halusin pitää vapaata ja keskittyä elämiseen pelkän tarkkailemisen ja taltioinnin sijaan. Kun kuitenkin kävin läpi henkilökohtaista arkistoa parin vuoden takaa, huomasin silloin kuvaamieni henkilökohtaisten reissujen kuvien arvon. Tajusin ettei taltiointi ja tilanteessa eläminen ole toisiaan poissulkevia seikkoja. Kun siitä ei tee itse tarkoitusta tai aseta itselleen vaatimusta onnistua tallentamaan legendaarisia kuvaikoneita, kaikki on ihan ookoo. Tuloksella on joka tapauksessa henkilökohtaista arvoa. Kameran mukana kantaminen on toki jossain määrin taakka, joten jos ajatus tuntuu liian vaikealta, pelkällä kännykkäkamerallakin saa aikaan ihmeitä. Tärkeintä on jaksaa nähdä muutama tunti vaivaa parhaiden kuvien valikoimiseen ja niiden arkistoimiseen.

Seuraavalle reissulle saa startata jo tänään. Tällä kertaa kohteena on vähän lämpimämpi maanosa ja syli.

Calvin & Hobbes 20 vuotta sitten

Lassilla ja Leevillä oli aika paljon sanottavaa monestakin asiasta, eikä sanomisten sisällön arvo tai ajankohtaisuus ole vähentynyt parissakymmenessä vuodessa vähääkään. Lueskelin tänään The Complete Calvin and Hobbes -kokoelmaa ja vastaan tuli jälleen yksi valokuvausta käsittelevä mainio strippi. Pätkä toi mieleeni edellistä teksteistä tutun Hennan lausauhduksen siitä, kuinka hän haluaisi nähdä perhevalouvauksen kehittyvän siistien potrettiposeerausten ulkopuolelle. Olen samaa mieltä.

Don't get me wrong, siisteillä kuvilla perheen hyvistä hetkistä on ehdottomasti paikkansa. Ihmisten parhaiden puolien esiin tuominen valokuvauksella on vain ja ainoastaan hyvä asia, mutta se ei kuitenkaan ole ainoa asia, johon valokuva pystyy. Lassin luonteeseen vähänkää perehtyneet tietänevät, ettei kammattu tukka ja solmio siistissä huoneessa ole tarkin mahdollinen kuvaus siitä mitä poika on ja edustaa.

Vaihtoehtoisia lähestymistapoja erilaisiin perhevalokuviin on olemassa kaksi, joista molemmat ovat minusta valokuvauksellisesti vähintään yhtä mielenkiintoisia. Ensimmäisessä kuvaus rakennetaan täysin lapsen persoonan ympärille. Siinä lavastetaan leikinomaisesti tilanne, joka toistaa mahdollisimman tarkasti sen, miten lapsen luonne vanhemmille näyttäytyy. Mahdollisia tilanteita miettiessäni ensimmäinen aika vahva visuaalinen mielikuva oli lähikuva lapsesta tekemässä hymyssä suin pientä pahaa ja taustalla joko äiti tai isä autuaan tietämättömänä omissa askareissaan. Tämän teeman ympärille olisi mahdollista rakentaa useitakin erilaisia ja mielenkiintoisia kuvia. Kuvauksen mielenkiintoisuutta lisäisi mielestäni sekin, että kuvaustilanteesta on täysin mahdollista tehdä leikki, johon sekä lapsi, että vanhemmat voivat osallistua. Sillä voidaan sallia ainutkertaisesti ja valvotusti lapselle asia, joka muuten olisi kiellettyä. Toki tässä yhteydessä pitää tehdä täysin selväksi, että kyseessä on ainutkertainen tilaisuus, jonka toistaminen arkiolosuhteissa johtaa ennalta määrättyihin seurauksiin. Minulle on jäänyt lapsuudesta todella vahva positiivinen muisto siitä, kun päiväkerhossa saimme kerran luvan mennä kunnan tenniskentälle piirtämään liidulla asfaltin täyteen mitä ikinä halusimme. Tiesin, että tilanne on ainutkertainen, eikä se siksi rohkaissut minua töhrimään julkisia seiniä, vaan ainoastaan jätti valtavan miellyttävän muiston.

Toinen vaihtoehto lähtee siitä, että jos kuva on joka tapauksessa vain siivu siivottua todellisuutta, todellisuuden voi siivota paljon perusteellisemminkin. Kuvaustilanteesta voi tehdä leikkiä myös lapsen oman maailman kautta. Jokaisella muksulla on ainakin toivoakseni suosikkileikki- tai hahmo, johon lapsi samaistuu ja jonka maailman edes hetkellinen konkretisoituminen on edellä mainitun sallitun pahanteon lisäksi parasta, mitä pienelle ihmiselle voi tapahtua. Näiden fantasia-aiheiden toteuttaminen saattaa olla paljonkin haastavampaa, sillä uskottavan transformers-puvun rakentaminen ei ole ihan triviaali homma. Kuvankäsittely kuitenkin antaa varsin hyvät mahdollisuudet toteuttaa älyttömiltäkin kuulostavia ideoita, joten monimutkaisetkaan teemat eivät välttämättä ole mahdottomia.

Ps. Tuo mainittu kokoelma on lahjana ihan silmittömän hieno. Ostin pari vuotta sitten ja se on pakko lukea läpi vuoden välein. Olkoon tämä mainos anteeksipyyntö Mr. Wattersonille stripin luvattomasta julkaisusta.