Slovenia

Reissukuvista vuorossa Slovenia. Maan parasta antia in order of appearance: Junassa tavattu kanadalainen parivaljakko Simon ja Jeff, valokuvanäyttely Ljubljanan linnassa, kaupungin läpi kulkeva joki, entisen Jugoslavian armeijan vallatut parakit, jotka on muutettu salakapakoiksi, vapaiden taiteilijoiden ja nuorten leikkikentäksi sekä lopuksi Blaz ja Natalja.

Ljubljana oli ensimmäinen kaupunki, jossa pääsin kokeilemaan sohvasurffausta ja näkemään mistä siinä on todella kyse. Vieraanvaraisuudesta, odottamattomista käänteistä ja uusien täysin yllättävien paikkojen löytämisestä, joihin ei törmäisi yksin matkustaessa koskaan.

Maija ja Matias

Tällä kertaa perinteisen kaavan rikkomisen kohteena on kahden hyvän ystävän hääkuva. Kantavana ajatuksena oli rakentaa poikkeuksellisen laaja kuva vihkimiljööstä, joka on sidottu nimenomaan Maijan ja Matiaksen hääpäivään. Ongelmaksi luonnollisesti muodostuu se, että ainoastaan kalansilmäobjektiivi voisi tarjota riittävän polttovälin kaiken halutun mukaan saamiseen, mutta linssin piirto ja optinen laatu on niin luokaton, että sen käyttäminen ei tule kysymykseen.

Fotarin photomerge on osoittautunut vallan oivaksi välineeksi korjata liian pitkän polttovälin aiheuttamia ongelmia. Erilaisten panoraamojen rakentaminen on tehty ihailtavan helpoksi ja lopputulos on automaattiliimauksen jälkeen usein lähes suoraan käyttökelpoinen. Väline on kuitenkin itselle sen verran uusi, että lopputulos oli tällä kertaa vääristymien takia varsin raakile.

Seuraavat kuvat on rakennettu kuudesta päällekkäin kuvatusta vaakarajauksesta, jotka on yhdistetty mergen avulla. Ensimmäisen kuvan vääristymien ja hiukan yksitoikkoisen taivaan korjaamiseen kului aikaa noin kuusi tuntia.

Venetsia

Filmille kuvaaminen lisää kuvan arvoa ainakin kuvaajalle kuvan sisällöstä riippumatta. Sen lisäksi, että kuvauksen tulosta ei näe heti, sen esiin saamiseen vaadittava työmäärä on paljon suurempi. Jännitys kuvia kehittäessä on monivaiheinen ja moninkertainen. Se alkaa jännityksellä siitä, onko filmille tarttunut ylipäätään yhtään mitään, sirtyy jännitykseen kehityksen onnistumisesta ja loppuu kuvien läpikäymiseen ja kuvaustilanteiden muistelemiseen. Jos ja kun ruudulle on tarttunut ylipäätään jotain, tuntuu kuva onnistuneelta. Kun tähän lisätään vielä annos nostalgiaa vanhasta mustavalkoisesta ja rakeisesta ulkomuodosta, alkaa instant-arvo olla kasassa.

Käsitys arvosta on tietenkin vain subjektiivinen, aivan niin kuin kaikessa muussakin valokuvauksessa. Suurin osa siitä muodostuu katsojan ja kuvauksen kohteen suhteesta. Mikäli kuvaaja tuntee kuvauksen kohteen entuudestaan, tai on jopa ollut läsnä kuvaustilanteessa, arvo on aivan eri mittaluokassa kuin jollekin, joka ei pysty samaistumaan kohteeseen tai tilanteeseen.

Näillä kuvilla on minulle arvo. Sama ei välttämättä päde keneenkään muuhun. Se on lähtökohta, joka jokaisen valokuvaajan pitäisi ymmärtää ja hyväksyä.

Kaari

Harrastuksen siirtäminen työksi on unelmallista hommaa monella tavalla. Kuitenkin, kameran muuttuessa työvälineeksi, se muuttuu vapaa-ajalla merkittävän raskaaksi eikä rungon kantaminen mukana joka paikkaan tule oikein enää kysymykseen. Tämä puolestaan aiheuttaa sen, että moni tallentamisen arvoinen hetki tai tilanne jää elämään vain keskinkertaisessa muistissa.

Kerrankin kävi tuuri. Sateenkaari käveli vastaan hääkeikalta palatessa.