Naked eye

Työn ilo

2011-07-17T14:53:00.000-07:00

Mieluisa kuvausreissu Kiikoisiin on takanapäin. Mikäli muille paikkakunnille jo sovittujen kuvausaiheiden lisäksi tarvitaan vielä lisää materiaalia, suunta kääntynee takaisin kotitienoille sillä sen aarrearkun tyhjentämistä ei ole kunnolla edes aloitettu.

Yllä olevat neljä ruutua kiertävät ainakin jossain määrin perinteiden ympärillä, koska Kiikoinen on aina näyttäytynyt minulle aktiivisena, juurensa tuntevana ja niitä vaalivana kuntana. Tästä paras osoitus lienee Torpparimuseon alueella järjestettävä vuosittainen, Kiikoisten toiseksi paras musiikkifestivaali: Kiikoisten purpurit. Kansanmusiikkitapahtuma pistetään edelleen pystyyn pääasiassa talkootyön voimin. Yllä esiintyvien kuvien henkilöitä yhdistääkin muutaman muun asian lisäksi Purpureilla vapaaehtoisesti tehty työ yhteisen, ei henkilökohtaisen päämäärän eteen.

Kuvausten yhteydessä jutellessa kävi jälleen kerran selväksi, että juuri suhtautuminen työhön on yksi selkeimmistä eroista oman sukupolveni ja minua edeltäneiden välillä. Omalla kasvimaapalstalla kuvatut Pirkko ja Hilppa painottivat moneen kertaan, kuinka työ on heille henkireikä, tapa jatkaa koko heidän elämäänsä määritellyttä itse tekemisen mentaliteettia. Siis jotain aivan muuta, kuin loppuun palamisen syy tai edes jotain, joka asettuisi oikean elämisen tielle.

"Hullultahan tämä saattaa kuullostaa, mutta emminä ossaa olla tekemättä mittään."

Sukupolvien välillä tapahtui paljon. Uuden maailman työkalut loivat mahdollisuuden helpompaan elämään, joka ei kuitenkaan ollut yksinkertaisempaa kuin edeltäjänsä. Työ muuttui muuttuneiden työkalujen kautta. Tavoite siirtyi yhteisön hyvinvoinnista yksilön hyvinvointiin, eikä työpanokseni vaikuta välttämättömältä oman, tai läheisteni hyvinvoinnin varmistamiseksi. Tilaisuus on toisaalta ennenkuulumattoman hieno, mutta sitä seuraa huono omatunto.

Haluan nauttia elämästä, mutta en olla vapaamatkustaja. Haluan tavoitteen, jolla koen olevan merkitystä muillekin, kuin minulle itselleni. Tahdon osata arvostaa minun eteeni tehtyä työtä sen ansaitsemalla tavalla.

Jussi Henna ja Eero

2011-07-14T08:56:00.000-07:00

Tekniikkaprojektin seuraavat askeleet johtivat syntymäkuntaani Kiikoisiin. Kunta on oivallinen paikka kuvauskohteiden etsimiselle ensinnäkin siksi, että sen väestöstä huomattavan suuri osa edustaa juuri tavoiteltua kohderyhmää, mutta ennen kaikkea siksi, että siitä kohderyhmästä löytyy valtavasti persoonallisia, elämää nähneitä, avoimia ja mukavia ihmisiä. Kuvattavia etsiessä tutuille ja vähemmän tutuille kuntalaisille soitellessa vastaanotto oli poikkeuksetta positiivinen ja kuvaukselle löytyi kohteita yli omien tarpeiden. Kiikoisissa on varsin hieno henki.

Kaksipäiväisen kuvausreissun ensimmäisen päivän saaliiksi jäi kuvat kolmesta kunnan voimahahmosta. Ylimmässä kuvassa esiintyvää Jussi on entinen kansakoulunopettaja, jonka aktiivisimmasta elämänvaiheesta löytyi kerrottavaa niin paljon, että lyhyt kahden tunnin kuvausaika loppui auttamatta kesken. Monitaitoinen entinen kansankynttilä on ehtinyt elämässään opettajan uran ohessa tehdä vakuuttavan määrän vapaaehtoistyötä kunnan Lions-klubin perustajajäsenenä, harrastaa ammuntaa ja metsästystä sekä käden taitoja. Jussin ja Salmen alakerrasta löytyy edelleen hieno pienoisverstas, joka taipuu sekä metalli- että puutöihin. Kuvassa näkyvä Pyry-lentokone oli Jussin armeijauran tärkein kulkuväline.

Keskimmäisessä kuvassa omenapuuta katkova Henna on loistava esimerkki siitä, kuinka aktiivinen elämäntyyli pitää ruumiin lisäksi mielen kunnossa. Yksin asuva 85-vuotias leskirouva on tehnyt töitä miesten rinnalla koko ikänsä ja hyvä kunto antaa myöden jatkaa niitä edelleen.

Viimeisessä kuvassa metallitöiden lomassa puhelimeen puhuva Eero edustaa sarjan nuorempien tekijämiesten joukkoa. Miehen taito korjata mikä tahansa bensalla käyvä laite on aivan ällistyttävä ja tästä syystä perheeni autokanta viettikin jossain vaiheessa aikaa Eeron pajalla useammin kuin kotona. Onnistuin kerran moottoriveneellä joella kurvitellessa pudottamaan huonosti kiinnitetyn moottorin käyvänä pohjaan sillä seurauksella, että kampikammion imaistua itsensä täyteen vettä, kampiakseli vääntyi melko muodottomaksi. Tämäkään ei ollut Eerolle liian suuri haaste, joten muutaman viikon tuumailun jälkeen moottori kävi jälleen ja kyyditsi teini-ikäistä kölviä uudelleen pahantekoon. Hieno mies.

Kuvausprojektin hienous alkaa paljastua pikkuhiljaa tekijälleenkin. Odotin kuvauskeikoista paljon, koska tiesin kuvattavien olevan supliikkia ja mukavaa seuraa. Kaikki odotukset ovat tähän asti täyttyneet ja pitkät juttutuokiot kahvin äärellä ovat olleet loistava tapa etsiä kohteista teemoja, joita kuvissa voi ottaa käsittelyyn. Elämänkokemuksen ja näkemyksellisyyden seuraaminen on valtavan hieno ja kasvattava kokemus. Jokaisen tähän asti kuvatun persoonan jälkeen olen toivonut olevani samanikäisenä edes lähes yhtä hyvässä kunnossa niin fyysisesti, kuin henkisestikin.

On käynyt ilmiselväksi, että jokainen kuvattava ansaitsisi pidemmän tuokion, jossa olisi mahdollista tutustua näiden persoonien menneisyyteen, elämänkokemukseen ja ajatusmaailmaan. Vaikka maailma on täysin erilainen, kuin heidän nuoruudessaan, olisi röyhkeän ylimielistä ylenkatsoa niitä oivalluksia, joita näillä ihmisillä elämästä on.

Vaikea kuvitella parempaa kesätyötä, kuin tämä.

Kolmen äidin kolme tytärtä

2011-07-11T05:07:00.000-07:00

Kameran eteen istuivat isoäitini, sekä kolme häntä seuraavaa sukupolvea suoraan alenevassa polvessa. Kuvat eivät sinänsä liity mitenkään tekniikkaan tai sen käyttöön, mutta niin ei ole tarkoituskaan. Sarjaan tulee sisältymään useampiakin kuvia, joissa teknologian käyttö ei ole täysin ilmeisessä roolissa. Tavoitteenani on luoda monipuolinen ja elämänläheinen dokumentaatio ihmisistä, joiden elämään teknologian käyttö liittyy, ei teknologiasta, joka hallitsee ja määrittää elämää.

Sarjan ensimmäisten kuvien teema on sukupolvet ja elämän luonnollinen kiertokulku. Jokainen kuvan kohteista on syntynyt erilaiseen maailmaan ja jokainen heistä kokee nykyisyyden eri tavalla. Viime vuosisadan alun elämän puutteen aiheuttamat haasteet ovat vaihtuneet yltäkylläisyyden mukanaan tuomiin ongelmiin, joiden sekä syitä, että ratkaisuja etsitään teknologiasta.

Teknologian rooli ihmisten elämässä on kuluneen yhdeksänkymmenen vuoden aikana kasvanut räjähdysmäisesti, muttä vajaa vuosisata ei kuitenkaan riitä muuttamaan paljon kauemmas historiaan ulottuvia inhimillisen elämän peruselementtejä. Sähköinen kakofonia saattaa monesti turruttaa meidät ja tehdä niiden perusasioiden näkemisestä vaikeampaa. Elämisen arvoinen elämä rakentuu edelleen ihmisten välisille suhteille ja ennen kaikkea sille henkiselle perinnölle, joka vanhemmat lapsilleen antavat.

Teknologia antaa nykyisin ennenkuulumattoman hyvät mahdollisuudet luoda yhteys sukupolvien välille, mutta mahdollisuutta ei käytetä hyväksi niin paljon, kuin olisi syytä. Yhteyden luominen ei ole hyvää liiketoimintaa, joten huomio keskitetään tuotekehityksessä aivan muualle. Saattaisikin olla korkea aika luoda sosiaalinen media, verkosto tai palvelu, joka keskittyy nimenomaan sen aikaisemmin mainitun henkisen perinnön vaalimiselle, ei pelkästään nykyisen mielentilan jakamiselle koko maailman kesken. Minulla ei ole ollut mahdollista tietää omista isoisovanhemmistani muuta, kuin miltä he näyttivät. Heillä ei ollut siihen työkaluja. Meillä on.

Poika Tampereelle!

2011-05-22T07:38:00.000-07:00

Oi että, mitkä bileet oli Tampereen keskustorilla tänään! Sanottava on, että Manse pyyhki tunnelman luomisessa Helsingin bileillä pöytää, vaikka porukkaa olikin paikalla vähemmän.

Mikäli löydät näiden kuvien joukosta itseäsi miellyttävän otoksen, kuvia saa ja pitää julkaista Facebookissa!

Kaikki juhlaillan kuvat löytyvät nyt täältä!

Mikäli haluat jonkun kuvista aitona valokuvana, toimi seuraavasti:
-Tarkista tämän linkin galleriasta haluamasi kuvan numero (esim. 001_img_0791)

-Päätä minkä kokoisen kuvan haluat. A5 koko maksaa 5e, A4 10e, A3 20e. Hintaan lisätään postikulut. Hinta sisältää arvonlisäveron.
-Lähetä haluamasi kuvien numerot ja koot osoitteeseen aleksi (a) nakedeye (.) fi
-Saat vastausviestinä maksuohjeet. Kuvat toimitetaan kun ne on maksettu.

Kiitos vielä koko kaupungille elämäni yhdestä hienoimmista kokemuksista!

Ja sitten asiaan!

Hääkeikkakesä, viimeisiä viedään

2011-05-22T06:29:00.001-07:00

Kesä lähestyy kovaa vauhtia ja eilisessä hääjuhlassa täyteen lehteen puhjenneet koivut tarjosivat upean taustan ulkovihkimiselle ja hääpotreteille. Tälle kesälle mahtuu kalenteriin vielä kaksi keikkaa, joten jos tiedät kuvaajaa vailla olevan hääparin 30.7. tai 6.8. lauantaille, voin luvata listahinnoista 15% alennuksen.

Sitten kuvasisältöön. Sain taannoin vanhalta ystävältä mieluisan yhteydenoton, jossa toivottiin hiukan perinteistä poikkeavaa hääpotrettia. Keskustellessamme mahdollisista suunnista, joihin kuvaa viedä ja ehdotin pienen pohdinnan jälkeen, että kuvaisimme potretit koemeikkipäivän iltana, sillä halusin harjoitella parin valaisemisen lisäksi myös ympäristön valaisemista. Se onnistuu parhaiten pienessä hämärässä. Lisäksi tiesin entuudestaan, että parin suhdetta voi hyvin määritellä sanoilla kunnioittava, läheinen ja turvaa antava, joten ajatus lämpimästä ja turvallisesta hetkestä illan pimetessä tuntui varsin luontevalta ja mielenkiintoiselta.

Kuva on otettu Tampereella, Elianderin rantakallioilla. Kalliot valikoituivat kuvauspaikaksi siksi, että niiden muotoja on helppo korostaa oikeanlaisella valaistuksella, mutta myös siksi, että vielä tuossa vaiheessa lehdetön luonto on esteettisesti vähintäänkin haastava. Kallio on kaunis kesät talvet.

Itse kuva on koostettu kolmesta otoksesta. Tämän olisi voinut toteuttaa myös ihan yhdellä ruudulla, mutta koska halusin nimenomaan kokeilla valaisua kuvakomposiitin kautta, valaistu pari on otettu yhdestä ruudusta, etualan kallit on valaistu toisessa, ja kivet parin lähellä kolmannessa. Kuvan utuinen tunnelma on saavutettu osin käyttämällä pitkää valotusaikaa, mutta koska kuvat on kuitenkin valaistu salamalla, tämä ei olisi ollut aivan välttämätöntä. Alkuperäinen ajatus oli valaista ympäristö valomaalaamalla sitä taskulampulla pitkän valotuksen aikana, mutta koska ei vielä ollut tarpeeksi pimeää, lamppujen teho ei riittänyt, joten päätimme käyttää salamaa. Pidin pitkän valotuksen avulla saadusta lopputuloksesta, joten annoin sen olla.

Kuvan onnistumisen avaimena oli kiireettömyys. Koska kuvasimme koemeikkipäivänä, meillä oli mahdollisuus keskittyä ja kuvata rauhassa. Kun parilla ei ole kiire juhliin, kuvat voidaan myös ottaa vähän erikoisemmissa paikoissa. Suosittelen siis harkitsemaan myös tätä vaihtoehtoa hääkuvausta miettiessänne. Koska potretti kuvattiin ennen häitä, pystyimme myös toimittamaan valmiin printin kuvasta itse hääjuhlaan vieraiden nähtäväksi ja lahjapöydän koristeeksi.

Visuaalisesti minua miellyttää kuvassa kallion ja kivien vahvat muodot sekä sinertävä värimaailma. Pyrin näiden avulla tuomaan kuvaan kontrastia sekä kylmän ja lämpimän, että kovan ja pehmeän välillä. Kuva on myös sommiteltu siten, että pari on selkeästi kuvan tärkein kohde, mutta tilaa annetaan myös ympäristölle edellämainitun kontrastin luomiseksi.

Iloinen Mursu

2011-04-13T03:46:00.000-07:00

On jälleen se aika vuodesta, kun lumi paljastaa sulaessaan talven levossa väijyneet hervantalaiset improvisaatioryhmät. Olen jo kahtena aikaisempana vuonna saanut ilokseni tehdä yhteistyötä NääsImpron kanssa mainosjulisteen muodossa. Tänä vuonna porukka oli suurilta osin sama, mutta sen jäsenet ovat perustaneet NääsImprosta erillisen ryhmän nimeltä Iloinen mursu. Aikaisemmat julisteet ovat ammentaneet ideasa kesäisen ilonpidon siirtämisestä talvimiljööseen ja viime vuonna ajatus vietiinkin jo varsin pitkälle, mikä asetti varsin isoja haasteita tämän vuoden julisteelle. Tavoitteena on kuitenkin aina lyödä vanhoista saavutuksista yli.

Tapetilla oli pitkään kuvaus veden alla. Ajatus oli varsin mielenkiintoinen ja ehkä jopa toteutettavissa, mutta idea jäi kuitenkin kalkkiviivalla kakkoseksi. Improvisaationäytelmäkiertueen nimeksi oli valittu tänä vuonna "Metka olotila", joten aloimme pohtia, miten sitä voisi kuvata positiivisella tavalla. Otimme lähtökohdaksi sen, että kuvan ei tarvitse asettaa kesää ja talvea kontrastiin aikaisempien vuosien tapaan, koska "Olotilan" kuvaaminen on lähtökohtaisesti vaikeaa, puhumattakaan siitä, olotilan pitäisi kaiken lisäksi olla metka. Ihmisen pään sisustaa on vaikea visualisoida. Juuri tätä kautta ajatus lopullisesta toteutuksesta kuitenkin syntyi.

Improvisaation perusajatuksena on näyttämölle astuminen pää tyhjänä. Tyhjästä päästä pitäisi pystyä luomaan laaja skaala erilaisia henkilöhahmoja, joiden ulkomuoto, maneerit, motiivit ja mielentilat eroavat toisistaan niin paljon, että yleisön on helppo erottaa kuka on kuka. Ei ole ollenkaan poikkeuksellista, että yksi näyttelijä esittää useaa hahmoa jopa saman kohtauksen sisällä. Toinen improvisaatoin tärkeistä lähtökohdista on myös se, että hahmo on lavalle ensimmäistä kertaa tullessaan onnellinen, terve ja seksikäs, siis itsevarma ja positiivinen. Siksi pään sisällä kuplivat hahmot on kuvattu pääasiassa ns. hyvässä meiningissä.

Metka olotila, koko illan improvisaationäytelmä ja tanssishow esitetään 20.4. sekä 26.4. Hervannan teatteri Cinolassa. Näytökset alkavat klo 18:00 ja liput niihin maksavat 4€ opiskelijalta ja 6€ raskaan työn raatajilta. Kesäkiertueen aikatauluja ei olla vielä lyöty täysin lukkoon.

Päivä Tukholmassa

2011-03-19T03:32:00.000-07:00

Matkustaminen on maaliskuun teema. Viime viikonloppuna kävin katsastamassa aurinkoisen Tukholman suomalaisen matkustuksen perussuomalaisimmalla muodolla, Ruotsinlaivalla. Laivahan ei paikkana ole mitenkään erityinen tai edes kovin miellyttävä, mutta on ihmeellistä kuinka paljon voi saada aikaan bussilastillisella NääsPeksiläisiä, kahdeksalla kitaralla, banjolla cajonilla ja parilla mandoliinilla.

Olen alkanut taas kantaa kameraa mukana pienilläkin reissuilla. Se tuntui pitkään vastenmieliseltä, koska halusin pitää vapaata ja keskittyä elämiseen pelkän tarkkailemisen ja taltioinnin sijaan. Kun kuitenkin kävin läpi henkilökohtaista arkistoa parin vuoden takaa, huomasin silloin kuvaamieni henkilökohtaisten reissujen kuvien arvon. Tajusin ettei taltiointi ja tilanteessa eläminen ole toisiaan poissulkevia seikkoja. Kun siitä ei tee itse tarkoitusta tai aseta itselleen vaatimusta onnistua tallentamaan legendaarisia kuvaikoneita, kaikki on ihan ookoo. Tuloksella on joka tapauksessa henkilökohtaista arvoa. Kameran mukana kantaminen on toki jossain määrin taakka, joten jos ajatus tuntuu liian vaikealta, pelkällä kännykkäkamerallakin saa aikaan ihmeitä. Tärkeintä on jaksaa nähdä muutama tunti vaivaa parhaiden kuvien valikoimiseen ja niiden arkistoimiseen.

Seuraavalle reissulle saa startata jo tänään. Tällä kertaa kohteena on vähän lämpimämpi maanosa ja syli.

Calvin & Hobbes 20 vuotta sitten

2011-03-05T00:04:00.000-08:00

Lassilla ja Leevillä oli aika paljon sanottavaa monestakin asiasta, eikä sanomisten sisällön arvo tai ajankohtaisuus ole vähentynyt parissakymmenessä vuodessa vähääkään. Lueskelin tänään The Complete Calvin and Hobbes -kokoelmaa ja vastaan tuli jälleen yksi valokuvausta käsittelevä mainio strippi. Pätkä toi mieleeni edellistä teksteistä tutun Hennan lausauhduksen siitä, kuinka hän haluaisi nähdä perhevalouvauksen kehittyvän siistien potrettiposeerausten ulkopuolelle. Olen samaa mieltä.

Don't get me wrong, siisteillä kuvilla perheen hyvistä hetkistä on ehdottomasti paikkansa. Ihmisten parhaiden puolien esiin tuominen valokuvauksella on vain ja ainoastaan hyvä asia, mutta se ei kuitenkaan ole ainoa asia, johon valokuva pystyy. Lassin luonteeseen vähänkää perehtyneet tietänevät, ettei kammattu tukka ja solmio siistissä huoneessa ole tarkin mahdollinen kuvaus siitä mitä poika on ja edustaa.

Vaihtoehtoisia lähestymistapoja erilaisiin perhevalokuviin on olemassa kaksi, joista molemmat ovat minusta valokuvauksellisesti vähintään yhtä mielenkiintoisia. Ensimmäisessä kuvaus rakennetaan täysin lapsen persoonan ympärille. Siinä lavastetaan leikinomaisesti tilanne, joka toistaa mahdollisimman tarkasti sen, miten lapsen luonne vanhemmille näyttäytyy. Mahdollisia tilanteita miettiessäni ensimmäinen aika vahva visuaalinen mielikuva oli lähikuva lapsesta tekemässä hymyssä suin pientä pahaa ja taustalla joko äiti tai isä autuaan tietämättömänä omissa askareissaan. Tämän teeman ympärille olisi mahdollista rakentaa useitakin erilaisia ja mielenkiintoisia kuvia. Kuvauksen mielenkiintoisuutta lisäisi mielestäni sekin, että kuvaustilanteesta on täysin mahdollista tehdä leikki, johon sekä lapsi, että vanhemmat voivat osallistua. Sillä voidaan sallia ainutkertaisesti ja valvotusti lapselle asia, joka muuten olisi kiellettyä. Toki tässä yhteydessä pitää tehdä täysin selväksi, että kyseessä on ainutkertainen tilaisuus, jonka toistaminen arkiolosuhteissa johtaa ennalta määrättyihin seurauksiin. Minulle on jäänyt lapsuudesta todella vahva positiivinen muisto siitä, kun päiväkerhossa saimme kerran luvan mennä kunnan tenniskentälle piirtämään liidulla asfaltin täyteen mitä ikinä halusimme. Tiesin, että tilanne on ainutkertainen, eikä se siksi rohkaissut minua töhrimään julkisia seiniä, vaan ainoastaan jätti valtavan miellyttävän muiston.

Toinen vaihtoehto lähtee siitä, että jos kuva on joka tapauksessa vain siivu siivottua todellisuutta, todellisuuden voi siivota paljon perusteellisemminkin. Kuvaustilanteesta voi tehdä leikkiä myös lapsen oman maailman kautta. Jokaisella muksulla on ainakin toivoakseni suosikkileikki- tai hahmo, johon lapsi samaistuu ja jonka maailman edes hetkellinen konkretisoituminen on edellä mainitun sallitun pahanteon lisäksi parasta, mitä pienelle ihmiselle voi tapahtua. Näiden fantasia-aiheiden toteuttaminen saattaa olla paljonkin haastavampaa, sillä uskottavan transformers-puvun rakentaminen ei ole ihan triviaali homma. Kuvankäsittely kuitenkin antaa varsin hyvät mahdollisuudet toteuttaa älyttömiltäkin kuulostavia ideoita, joten monimutkaisetkaan teemat eivät välttämättä ole mahdottomia.

Ps. Tuo mainittu kokoelma on lahjana ihan silmittömän hieno. Ostin pari vuotta sitten ja se on pakko lukea läpi vuoden välein. Olkoon tämä mainos anteeksipyyntö Mr. Wattersonille stripin luvattomasta julkaisusta.

Miia

2011-02-10T13:15:00.001-08:00

Tässä luvattu toinen osa TTY:n naiskauneudesta syväanalyysin kera. Haluan aluksi kuitenkin avata hiukan kuvan teknistä toteutusta.

Kuva on yhdistelmä kahdesta ruudusta. Valotin ensin Miian vaatteet päällä takavasemmalta valaisevalla strippisofboksilla (no pun ja sillee.) Tämän jälkeen vaatteita vähennettiin radikaalisti, valo siirrettiin takaoikealle ja Miialle haettiin mahdollisimman sama asento, kuin ensimmäisessä ruudussa. Tytön tanssijatausta oli tässä melkoinen etu, sillä oikea asento löytyi lähes hämmästyttävän tarkasti.

Seuraavaksi itse sisällöstä ja paljon syvällisemmin. Kiitokset jälleen Hennalle.

Miian kuvassa nainen poseeraa kameralle tummaa taustaa vasten. Taustan synkkyys on hallitsevaa, vaikka naiseen kohdistettu ja/tai hänen säteilemänsä valo irrottaakin hahmon tehokkaasti taustasta. Katsojalle ei ole selvää, tuleeko naiseen lankeava valo ulkopuolisesta lähteestä, vai ”hehkuuko” hän itse. Kohti valoa käännetyt kasvot antaisivat olettaa valon lankeavan jostain muualta – toisaalta myös hahmon oikea puoli on valaistu, ihon valkeudesta johtuen kenties jopa voimakkaammin kuin vasen puoli. Taidehistoriallisessa kontekstissa kasvoille lankeava valo voi viitata muun muassa pyhimyskuvauksiin ja valaistumiseen, mutta se kantaa mukanaan myös alistumisen ja hiljentymisen mahdollisia luentoja (valo erottelee jonkun muista). Miian kuvassa alistumista ei ole havaittavissa, mutta (joukosta) erottuminen ja kasvojen oletettavasti päättäväinen ilme antavat ymmärtää kyseessä olevan tärkeä hetki – kenties jotain valaistumisen, oivalluksen tai voiton kokemuksen kaltaista.

Todennäköisesti keskivertokatsoja ei kuitenkaan viipyisi näinkään pitkään pohtimassa taustan ja valon merkityksiä kuvalle. Varsinaiseksi katseenkiinnittäjäksi onkin tarkoitettu naishahmon vartalo, joka ensisilmäyksen jälkeen paljastuu hyvin kaksinaiseksi ilmestykseksi. Hahmon vasen puoli on vaatetettu, oikea paljas. Merkittävää ei olekaan ainoastaan vaihtelu puetun ja riisutun välillä, vaan myös se, mitä on puettu ja mitä mahdollisesti paljastettu.

Vaatteet päällä ihminen on länsimaisessa kulttuurissa turvassa ja (ainakin jossain määrin) katseilta suojattu. Vaatteillaan ihminen voi ilmentää persoonaansa, ja ne toimivat varsin tehokkaana merkkijärjestelmänä muille luettavaksi. Miian kuvan naishahmon vaatteita voisi kuvailla asiallisiksi ja kenties huomiota herättämättömiksi: kauluspaidalla ja siihen sopivalla alaosalla pärjäisi ainakin useimmilla työpaikoilla. Silti nekin vaatteet kantavat omaa merkkikieltänsä: kauluspaita assosioituu virallisuuteen ja pätevyyteen, koko asu yhdessä luo vaikutelman voimakkaasta ja itsevarmasta naisesta, joka pukeutuu tilanteen vaatimalla tavalla.

Verrattuna alastomaan oikeaan puoleen vaatetetun vartalon linja on myös suorempi (asiallisempi), kuin kurvikas ja paljas puoli. Vasemman puolen lukisinkin helposti voimakkaaksi ja vahvaksi, mutta suojaamaan käännetty käsi rikkoo eheän luennan. Mitä vaatetetun puolen päälle käännetty käsi tarkoittaa? Miksi tavallisesti suojassa olevaa puolta pitää erikseen varjella nostamalla käsi sen päälle? Mikäli kädet olisivat päinvastoin, suojauksen tarve olisi helppo ymmärtää: käsi peittäisi muuten suojatonta alastonta kehoa. Nyt katsoja jää kuitenkin pohtimaan asennon merkitystä tarkemmin. Tarvitaanko suojaa kenties jotain sellaista vastaan, jonka suunnan kasvoille lankeava valo osoittaa? Myös kasvot ovat kääntyneet vaatetetulle puolelle – ilme on päättäväinen mutta ei pelokas. Kenties kuvan naisen vahva puoli onkin oikeasti alaston puoli, ja suojelua kaipaakin vaatetettu vartalo.

Alaston oikea puoli kiinnittää todennäköisesti kuitenkin tehokkaammin katsojan huomion, toimiessaan voimakkaana kontrastina tavallisesti näkevillemme vaatetetuille kehoille. Mielenkiintoisesti – tietoisesti tai ei – kuva myös noudattelee tyypillisiä naisruumiin kuvaamisen traditioita: alaston, kurvikas nainen on kuvan ulkopuolisen katsojan katseen armoilla, ja esitetty varsin perinteikkäässä asennossa käsi lantion kaarta korostamassa. Paljaalle olkapäälle laskeutuvat vaaleat kiharat vielä lisäävät assosiaatioita kuuluisien kauniiden naisten kuviin. Vapaana olevat hiukset myös viestivät luonnollisuudesta ja liittävät siten hahmon alastoman puolen naiseuden perinteiseen – lähes aina alistavaan – kontekstiin: lähelle luontoa ja luonnollista, kauas kehityksestä ja sivistyksestä.

Kuvan kokonaisuutta katsottaessa olisi toisaalta mielestäni väärin lukea koko hahmo naista perinteisesti alistavaan objektiiviseen asemaan. Vaikka tässä(kään) kuvassa naisella ei ole mahdollisuutta ottaa kontaktia katsojaan ja siten aktiivisesti esittää itsensä toimijana ja oman kehonsa hallitsijana, ei kuvan olemus kuitenkaan anna ymmärtää hänen omaksuneen passiivista tai objektin paikalle redusoitua asemaa. (Vaatetetun) sivistyksen ja (alastoman) luonnollisuuden dualismi asettuukin Miian kuvassa mielenkiintoiseen dialogiin katsojan omien ”lukutottumusten” kanssa. Itse näen vasemman puolen edustavan jotain perinteisesti vahvaa, joka kuitenkin tarvitsee suojelua, oikean alastoman puolen edustaessa ehkä jotain enemmän ”aidompaa” itseä, jota ei tarvitse peittää tai varjella. Naisen päättäväinen ilme hallitsee kuvaa varmasti ja rauhallisesti, kuva-alaa ja taustalla häilyvää tummuutta halliten, ottaen toimijan roolin itselleen, vaikka ei katsojan katseeseen pystyisikään vastaamaan.

Mitä sinä näet?

Ida

2011-02-06T09:25:00.000-08:00

On tullut aika rikkoa hiljaisuus ja kerätä kirjoitustauon aikana syntyneet ajatukset valokuvauksesta valmiiksi tekstiksi. Aloitan kuitenkin lainaamallani hyvän ystäväni, Henna Haaviston ajatuksia ennen vuodenvaihdetta valmiiksi saamani kuvausprojektin tuloksista. Projektissa kuvattiin 12 tyttöä erilaisissa maskuliinisuuden ja feminiinisyyden vastakkain asettelevissa teemoissa. Projekti oli varsin työläs, mutta opettavaisuudessan selvästi tekemisen arvoinen. Kaikki kuvat olivat tekniseltä toteutukseltaan joko valaistuksen osalta tai jälkikäsittelyllisesti mukavuusalueeni ulkopuolella. Tämä oli opettavainen haaste.

Esittelen vielä toisen kuvan Hennan tulkinnan kautta alkavalla viikolla.

Idan kuvassa tunnelmaa hallitsee vahvasti maskuliinisuuden ja feminiinisyyden leikki – ehkä jopa kilpailu. Miehisiin vaatteisiin pukeutunut/puettu nainen on suorastaan klassinen esittäessään naisen vahvana ja miehisen olemuksen myötä miehisyyteen assosioidun vallan ja voiman omaavana itsenäisenä toimijana. Toisaalta yhdistelmään nainen miehen vaatteissa liittyy myös voimakas fetissin mahdollisuus, eikä tässäkään kuvassa seksikkyyttä varsinaisesti yritetä peittää.

Kuva antaa voimakkaan vaikutelman kuvatun naisen omien tunnetilojen tärkeydestä. Vaikka nainen on asetettu kuvaan hyvinkin esille tai katsottavaksi, näyttää hän omalla asenteellaan ja eleillään ottavan kuvatilan omaan haltuunsa. Katse vaikuttaa jokseenkin välinpitämättömältä, kenties jopa ylimieliseltä. Istuma-asento sohvalla on suhteellisen rento, eikä noudattele siveän naisen kuvastoon kuuluvaa jalat ristissä istumista, vaikka ei toisaalta myöskään pyri imitoimaan stereotyyppisen ”miehistä” istumistapaa.

Vaatteet ja naisen päässään pitämä silinterihattu ovat eittämättä varsin miehisesti ladattuja, joten naisen jalat ja niissä olevat teräväkärkiset ja -korkoiset kengät asettuvat varsin kiehtovaan kontrastiin muun asukokonaisuuden kanssa. Jos miehisten vaatteiden katsotaan kertovan vallasta ja hallinnasta, voidaan mustasta nahasta valmistettujen teräväkärkisten korkosaappaiden samaten lukea edustavan eräänlaista stereotyyppisen naisisen vallan manifestaatiota. Toisaalta tämänkaltaista sm-henkistä vallan esittämistä on pidetty myös naista alistavana käytäntönä, erityisesti mikäli kuvauksen kohteena oleva(t) henkilö asetetaan selkeän esineellistävään kontekstiin: voimaa ja hallintaa symboloivista saappaista tulee tällöin naisen omaa identiteettiä rajaava ja kahlitseva määrittely. Idan kuva antaa kuitenkin vaikutelman siitä, että kuvan nainen on itse tehnyt päätöksen pukeutumisestaan juuri tietyllä tavalla. Kenties maskuliinisen ja feminiinisen vallan symbolien yhdistäminen on ollut tarkoituksellista, tavoitteenaan korostaa kantajansa oikeutta valita juuri itseä miellyttävät pukineet päällensä.

Mielenkiintoisen elementin kuvaan tuo naisen kädessään pitelemä palava sikari. Juuri sikari – 1900-luvun alusta eteenpäin eivät niinkään enää savukkeet, jotka myös naiset olivat omaksuivat poltettavikseen – kantaa yhä edelleen voimakkaan maskuliinista latausta itsessään, ja on muun muassa erilaisissa artisti- tai muiden tunnettujen henkilöiden kuvissa luettavissa helposti falliseksi symboliksi. Idan kuvassa sikarista nouseva savu täyttää lähes koko kuvatilan, luoden hämyisän ja kenties salaperäisenkin tunnelman. Myös sikarin kohdalla nainen kuitenkin hallitsee perinteisen miehistä symbolia suvereenisti – savu ei näytä häntä häiritsevän, vaan sikari näyttää pikemminkin olevan yksityisen nautinnon lähde.

Koko kuvasta jäävä yleisvaikutelma painottuukin omaan silmääni vahvasti itsenäisyyden ja oman itsen hallinnan – kenties myös sitä kautta löytyvän itsevarmuuden – puolelle. Vaikka kuva tarjoaa mahdollisuuksia moniin risteäviin – mahdollisesti myös kuvan naiselle epäedullisiin – tulkintoihin, on mielestäni ensiarvoisen tärkeää pyrkiä näkemään se voima ja itsenäisyyden tuntu, joka kuvaan on vahvasti ladattuna juuri mallina olleen naisen puolesta. Rohkeus, joka syntyy jo pelkästään siitä tiedosta, että on uskaltanut asettaa itsensä katsottavaksi, on Idan kuvassa selvästi näkyvillä.

Don Rosa

2010-09-21T12:21:00.001-07:00

There are things you just can't do with a digital camera. Such as taking a photo of your childhood hero and getting it signed 30 seconds later. Thank you for making my childhood a bit more awesome Keno!

Nöyryys

2010-06-07T22:24:00.000-07:00

Aloitin aamun vähän kyseenalaisella tavalla. Menin tarkistamaan työpaikalla nopeasti google feed readerista mitä sosiaalisen median maailmassa tänään tapahtuu. Kaiken hassuttelun ja sisällöttömien pohdintojen keskeltä löytyi tämä.

Nyt olen täysin lukossa. Pitäisi aloittaa työnteko, mutta ihan kaikki, jonka keskellä elän ja jonka vuoksi työskentelen tuntuu tyhjältä ja merkityksettömältä. Tavoitteet valokuvaajana löysivät aivan uuden perspektiivin. Tuon videon jälkeen minun pitää määritellä kokonaan uudestaan se, mitä tarkoittaa "olet itse ainoa rajoitteesi"

Onko minun tarkoitus elää sen kautta, mitä saan kirjoitettua sähköiseen dokumenttiin jonkun muun toimeksiannosta? Dokumentin asiasisältö vanhenee vuodessa. Sitä ei ole edes olemassa kymmenen vuoden päästä.

Nyt on nöyrä olo.

Jos kuulet itsesi sanovan "ei mulla oo aikaa katsoa noin pitkiä videoita" tai "en mä pysty keskittyyn noin kauan" olet paljon syvemmällä suossa, kuin luulet.

Töitä tarjolla kauppatieteiden tai teollisuustalouden opiskelijalle

2010-05-21T02:50:00.000-07:00

Minusta on täysin älytöntä, että reilun 10k€ hintaisten autojen markkinoinnin visuaaliseen puoleen panostetaan valtavia summia, mutta kymmeniä kertoja kalliimpien asuntojen myyntimateriaaliksi hyväksytään luokattoman huonoja pokkariräpsyjä. Toki asunnon ostopäätös tehdään vasta näytön perusteella, mutta on silti mielestäni lyhytnäköistä olla sijoittamatta muutaman promillen verran asunnon myyntihinnasta houkuttelevaan myyntimateriaaliin.

Olen täysin varma, että edustavilla ja havainnollisilla kuvilla on merkittävä vaikutus asuntojen näytössä kävijöiden määrään ja sitä kautta myyntiaikaan ja mahdollisesti myös myyntihintaan.

Minua kiinnostaisi tehdä asiasta tarkempaa tutkimusta, jotta väitteen voisi perustella numeroin. Oma ydinosaaminen on kuitenkin muualla, kuin markkinatutkimuksen suunnittelussa ja toteuttamisessa, eikä minulla yksin olisi sellaiseen resurssejakaan. Hakusessa olisi siis osaamista oman ammattiaidon jatkeeksi.

Tarjolla on aihe nohevan kauppatieteilijän kandiksi, tai ehkä jopa graduksi asti. Tarjoudun kuvaamaan vertailututkimukseen tarvittavan määrän asuntoja, joiden myyntitietoja voitaisiin verrata ja tämän pohjalta mitata minkälainen vaikutus kuvamateriaalilla on asunnon myyntiin.

Opinnäytetyöstä maksettava palkka riippuu siitä, millä hinnalla asuntojen kuvat saadaan myytyä välittäjälle. Työ voidaan aloittaa aikaisintaan tänä syksynä.

Mikäli siis tunnet aihetta vailla olevan markkinoinni opiskelijan, olisin kiinnostunut yhteystiedoista.

Porokisat

2010-03-19T07:40:00.000-07:00

Viime viikonloppu tarjosi mielenkiintoista vaihtelua valokuvaajaopiskelijan arkeen. Maanmainiota ääni- ja valoistusfirmaa, Riemurinnettä luotsaava kaveri tarvitsi apua pienimuotoiseen valaistuskeikkaan Posiolla. Matka pelipaikalle, Himmerkin lomakeskukseen oli varsin pitkä, mutta koska matkaseura oli oivallista, se ei ollut mikään ongelma. Harvoinpa yli 700:n kilmetrin automatka sujuu kokonaisuudessaan mukavasti jutellen ja tulevia projekteja ideoiden. Kiitos Miquelille siitä.

Itse valaistushomma yllätti hieman, sillä todellinen tarve paikan päällä selvisi varsin erilaiseksi, kuin alkuperäinen tilaus. Haasteena oli keksiä, miten 200 metriä pitkä porosprint-rata saadaan kokonaisuudessaan valaistua mukana olleella kalustolla, joka oli mitoitettu enemmänkin pienimuotoisen ulkotunnelmavalaistuksen luomiseen. Pienen teekkarihenkisen pohdinnan jälkeen ratkaisu saatiin kuitenkin tehtyä ja olenkin lopputulokseen lähtökohdat huomioiden varsin tyytyväinen.

Sain sovittua valaisuhomman yhteyteen myös pienen kuvauskeikan. Sen satoa seuraavaksi.

In English for change

2010-03-07T23:33:00.000-08:00

I decided to change the language of this entry for few reasons. The most important one being the fact that I've learned nearly everything I know about lighting from David Hobby, the author of the single most influential photography blog in current millennium. In addition to teaching the basics of lighting to a generation of eager photographers, he also stresses the importance of working as a community. The information distribution model is no longer from one to many. It's from many to many and the potential in that is mind-blowing. So here's my attempt to start giving back to the community.

The following picture was shot for a poster of the improvisation-theater I've been a part of couple of years. Featuring in the photo, also our lovely dance group in their orange tees.

My last entry (in Finnish) presented a small challenge to figure out how the end result of the freezing photo shoot was post processed. Some of the guesses were partially right, but no-one managed to find all of the details, which of course makes me very satisfied. If you haven't seen the photo before, I urge you to take a look at it and try to reverse engineer it before reading the following making of section.

So here's how the puzzle was assembled. 100% of the insanity going on in the photo has been shot outside, but not in one frame. We first built the composition by giving all the models a place to stand in and an activity to perform. Being actors and dancers, the people adapted the roles easily so all I had to take care of was to make sure, that no-one would cover the other and that I'd be able to press the button when the cannonball was in the air. After finding the positions it was time to get rid of the excess clothes and start the freezing picknick. The temperature was around 0°c at the time. We originally planned to shoot the picture the previous weekend, but it was around minus 25 then, so we decided to value functioning fingers and toes more than a cool story to tell for our children.

I loved the first frame. It had everything I needed for the post, but it seemed foolish to prepare for the shoot for hours and take just one frame. So we did it again just in case. It turned out to be a good idea, because the other frame had some important elements too.

The photo below is a direct raw conversion so yes, the guys are in the water. I only added the red circle to point out which elements I left in the final composition from this frame, although the circle is a bit too small. This frame worked as canvas for the following elements.

I wanted the poster to look like a continuous transition from snow to sky so the trees here were problematic. I had to shoot the frame using gigantic wide angle of 14mm lens because the only way to get to a proper shooting angle was to climb to the railing which you can partially see in the frame. The distortions of the lens make the people further away look like ants and the focal length bends the people standing on the right quite a lot. I'll just have to start saving for a crane of my own.

And here's finally something for the strobists. The scene was lit with two profoto 600r flashes positioned just outside the frame on the right. I wanted to add at least some sunshine and form to the flat ambient. The flashes draw the cannonball out of the back round, which makes the guy look a bit photoshopped (which he undeniably is), but that doesn't lessen the value of his job one bit. I can tell you the water he jumped into was rather chilly.

Here's the professional high quality lighting diagram:

As I said, the trees were a problem. The frame cut the tops so borderless transition was impossible. It would have been possible to frame them out with a longer focal length (as the next picture indicates), but that just wasn't an option here.

Because of the ridiculous restrictions the "reality" gave us, I again had to make it more suitable for our needs. I was shooting in the other side of town the day before, and the perfect horizon presented itself almost accidentally. Yes, there is a tennis net in the front, but that's a completely different story.

The first frame would have been suitable for the poster directly, but I wanted to challenge myself a bit and take the slightly better elements from the second frame and embed them into the first. I used the guys in the boat and the grill party with bigger flames and slightly better position of the bystanders. Unfortunately the redheaded girl was looking at the camera, so I took her head from the first frame. Here's the second frame, again from the camera.

The final composition includes a bit of perspective distortion adjustments, though I couldn't get rid of them completely. I also cloned the flash reflection away and moved the red skier a bit forward and added some snow to the bottom of the frame for balance.

So that's it. I think that the biggest photoshop-givaway here are the now absent trees reflecting from the water. Apart from that, I'm pretty satisfied that at least the untrained eye (no offence anyone) couldn't pick up the shenanigans.

As far as I know, this is how big part of the commercial photos are made, so I really think that it is important for the consumer to realize that photographs do lie. In fact some say that they do nothing but lie. Small enhancements in the reality makes things more interesting, but I still think that credible result can be achieved only from outstanding starting point. In this case, bunch of amazingly cool people who think posing for a photo in bikini and shorts is a great way to spend a midwinter evening.

I'd say that Annamaija got it the closest by guessing that the horizon is added later. So feel free to collect your passport-photo prize at any time.

Ps. David, I do hold you accountable for your promise to pack and come to Finland to hide from snow. As you can see, it's not a problem here. Just make sure you're not taking the train for they don't seem to share the attitude.

NääsImpro, NääsDance ja kuvankäsittelyä osa 1

2010-03-03T07:44:00.000-08:00

Mainitsin aikaisemmassa kirjoituksessa Nääsimpron ja NääsDancen julistekuvauksesta, joka oli pakko siirtää parinkymmenen pakkasasteen takia vähän tuonnemmaksi. Hiukan alempaa käy selkeästi ilmi miksi kuvaaminen liian kylmässä säässä ei ollut vaihtoehto.

Kuten sanottu, tarkoituksena oli loihtia valokuvan pohjalta juliste edellä mainittujen porukoiden kesäkiertueen näytelmiä mainostamaan. Improvisaatioteatterin henkeen kuuluu saumattomasti kaikkien esiin tuotujen ideoiden varaukseton hyväksyminen ja niinpä ehdotus kesäisestä piknikistä avannon äärellä upposi malleille ilman minkäänlaista vastustusta. Hienoa porukkaa kertakaikkiaan!

Esittelin kuvan asianomaisille ja palaute siitä olikin varsin hyvä. Lopputulos on sen verran absurdi, että voisi kuvitella sen herättävän ohikulkijan huomion hiukan keskivertojulistetta paremmin. Mielestäni mielenkiintoisinta kuviin liittyvissä kommenteissa olivat kuitenkin reaktiot siihen kun kerroin miten tuo lopullinen kuva on tehty.

Pidän medialukutaitoa nyky-yhteiskunnassa täysin aliarvostettuna taitona, joten tahtoisinpa haastaa juuri sinut miettimään miten kuvan rakentamisessa on harrastettu filunkia. Eli miten valokuva valehtelee, vai valehteleeko se ollenkaan?

Jätä kommentti. Mielenkiintoisimmalle vastaukselle palkinnoksi jälleen ilmainen passikuvaus. Jos olen jo kertonut sinulle miten tämä on rakennettu, toivoisin toki sen omana tietona pitämistä. Menee ilo pilalle aivan turhaan.

Käsittelyprosessin esittelyä ja käsittelyn etiikan pohdintaa tiedossa muutaman päivän kuluttua.

Tampereen teknillinen seura

2010-02-26T07:05:00.000-08:00

Vuosijuhlat hotelli Tammerissa. Pimeissä saleissa kuvaaminen on osoittanut jo monta kertaa, että pienellä kaukolaukaistavalla salamalla saa lisättyä vaikeimpaankin valaistukseen reippaasti särmää. Suomalaisen valokuvauksen ylilordi Matti J. Kaleva veisteli joskus, että valomaailmaa ei ole, ammattitaitoisen kuvaajan pitää pystyä luomaan se itse.

Monet dokumenttikuvaajat vannovat vallitsevan valon käytön nimeen, monesti ihan pitävin perustein. Mielestäni kuitenkin väite siitä, että salaman käyttö pilaisi valokuvan tai kuvattavan hetken ei ole järin vakaalla pohjalla. Koska siten tilanne saadaan monesti näyttämään paljon tarkemmin siltä, mitä silmä tilanteessa ollessaan näkee. Yksisilmäinen kamera ei näe kolmiulotteista muotoa millään muulla tavalla, kuin valon ja varjon muutoksiin perustuen, joten monessa tapauksessa muodon tuominen kuvaan lisävalolla on askel lähemmäs dokumentaarista tarkkuutta, ei poispäin siitä.

Tämäkään ei tietenkään ole sovellettavissa aukottomasti joka tilaisuuteen. Lisävalon käyttö on kuitenkin muodostunut itselleni luontevaksi tavaksi nostaa esiin asioita, joita haluan valokuvassa korostaa.

Koti

2010-02-20T04:14:00.000-08:00

Tänään piti mennä kuvaamaan tämän vuoden versiota nääsimpron mainosjulisteesta. Ajatuksena on vetää tälvinen kesäretki vieläkin enemmän överiksi. Elohopea laski tänään kuitenkin niin jäätäviin lukemiin, että suunnitelmien toteuttaminen olisi mennyt hengenvaarallisen puolelle. Asiaan palataan siis hiukan myöhemmin.

Korvikeaktiviteetiksi löytyi lapsuudenkodin ympäristön dokumentointi poikkeuksellisen talven kylmimpänä päivänä. Valokuvien todellinen arvo tulee esiin vasta ajan kuluessa, mutta näitä katsellessa tuli jo nyt pienet sävärit ajatellessa kuinka suuri se tuleva arvo tulee olemaan.

Toki kyseessä on jälleen valokuvan henkilökohtainen arvo, joka syntyy 25:n vuoden mittaisesta suhteessa kuvan kohteeseen. Vaikka arvo ei välttämättä olekaan universaali, miettikääpä hetki tilannetta omasta näkökulmasta. Kuinka arvokas dokumentti lapsuudenkodista olisi sinulle 25:n vuoden kuluttua, kun tiedetään jonkinlaisella todennäköisyydellä, että tällainen talvi ei tule toistumaan sen ajan sisällä kertaakaan.

Ajatusta voi viedä vielä pidemmälle ajattelemalla kuvan mahdollista tulevaa arvoa omille lapsille, joiden kyky tallentaa muistoja kehittyy jossain neljän ja viiden vuoden välissä. Onko edes mahdollista mitata rahallista arvoa tarpeeksi ammattitaitoiselle kuvalle, joka kertoo laajasti miltä oma lapsuudenkoti ympäristöineen näytti aikana, jota ei itse voi muistaa?'

-19c

2010-02-08T09:40:00.000-08:00

Talvi on tähän asti ollut hienoin vuosikausiin. Olisin täysin valmis nostamaan sen sään puolesta, mutta ennen kaikkea visuaalisesti kauneimmaksi talveksi, jonka muistan.

Lumi on kiehtova kuvaskohde haasteellisuutensa ansiosta. Päivänvalossa kuvattu kaunis lumikinos latistuu lähes poikkeuksetta valokuvassa tasaisen valkoiseksi matoksi, josta ei erotu kunnon muotoa, eikä tekstuuria. Valo on kaikkialta heijastuessaan niin tasainen, kuin ylipäätään mahdollista.

Lumen mielenkiintoisuus tulee minulle siitä, että koko maiseman ollessa täysin valkoinen, se erottuu kuvassa vielä lähes säkkipimeässä. Olematonkin määrä valoa nostaa sen kameran sävyalueelle. Pimeyttähän käsiteltiin taannoin myös aamulehden kuvakisassa, jonka voittajateos tosin oli ansioitunut mielestäni enemmänkin siinä, että se onnistui tallentamaan vuorokaudenaikaan nähden poikkeuksellisen kirkkaasti valaistun hetken, ei varsinaisesti pimeyttä. Muodottoman pimeyden kuvaamisesta lähti ajatus seuraavaan sarjaan.

Kuvat on otettu lähes kahdenkymmenen asteen pakkasella, hiukan auringonlaskun jälkeen. Halusin korostaa ympäristön karuutta painamalla sävyt niin tummiksi, kuin mahdollista. Samalla yhdistävä teema, vahvasti korostettu sininen, nousee esiin ja kertoo siitä, mitä valoton ja kylmä mutta kaunis luonto minulle edustaa.

Rekrymessuista

2010-02-04T00:41:00.000-08:00

Olisiko hyvä idea tarjota yritysmessuilla opiskelijoille jotain, joka oikeasti eroaa joukosta?

Mulla olisi tarjota tuohon idea, jolla yrityksen positiivinen näkyvyys on taattu. Ota yhteyttä, jos kiinnostaa. aleksi@nakedeye.fi

Suurkiitos tiedonkeruuavusta Miia Puraselle ja Merja Ryöpylle

Joulutervehdys

2009-12-23T05:56:00.000-08:00

Koen olevani varsin etuoikeutettu voidessani työskennellä opiskelun ohessa valokuvaajana. Työ on mahtava sekoitus luovuutta, ihmissuhdetaitoja, haasteita ja hauskoja hetkiä.

Taakse jäävä vuosi on herättänyt valtavasti ajatuksia valokuvan arvosta muistona. Henkilökohtaisen elämänkokemuksen hiljalleen karttuessa arv0stus aikaisemmin otettuja kuvia kohtaan on kasvanut valtavasti ja kehitys jatkunee saman suuntaisena jatkossakin. Kuolemattoman nuoren miehen kypsyessä pikku hiljaa ajan kulusta hiukan tietoisemmaksi aikuseksi alkaa käydä konkreettisesti ilmi, että menneestä käteen jää todella vain muistot, jotka haalistuvat ilman konkreettista apuvalinettä pelottavan nopeasti. Siksi ensi vuoden tavoitteena onkin muun muassa teettää valokuvista aikaisempaa enemmän paperivedoksia, jotka eivät ole alttiita väistämättömille tietotekniikkaongelmille. Tätä voin suositella lämpimästi ihan kaikille. Juuri sinun kovalevysi tulee hajoamaan täysin varmasti ennemmin tai myöhemmin.

Ajatuksia on herännyt myös valokuvausalan tulevaisuudesta. Lienee selvää, että valokuvauksen tulevaisuus ammattina on valtavan mullistuksen kourissa ja myllerryksestä selviäminen menestyksekkäästi vaatii jatkossa valtavasti mukautumiskykyä ja ymmärrystä alan muutoksesta niin ammattilaisen, harrastajan, kuin kuvaajan asiakkaankin näkökulmasta. Harrastuneisuuden kasvu tulee olemaan valtavan hieno juttu, sillä se saa ihmiset varmasti arvostamaan valokuvaa ja sitä kautta valokuvaajia enemmän.

Kiitos ja ensi vuonna jatketaan!

Kylmäkö?

2009-12-21T09:21:00.000-08:00

"Silloin kun isoisä oli nuori, meillä oli niin paljon rahaa, että mäkkäristä ostettua fantaa ei kukaan jaksanu juoda loppuun ja niin paljon pakkasta, että se jääty pois heitettäessä ennen maahan osumista"

6.12.

2009-12-06T10:25:00.001-08:00

Syvärille muonituslotaksi lähtenyt nuori nainen teki kauppiasperheestä sotaan lähetettyyn tulenjohtoalikersanttiin niin suuren vaikutuksen, että tämä piiritti lottaa kirjeitse yli kahden vuoden ajan. Piiritys jatkui siitäkin huolimatta, että tuohon ajanjaksoon mahtui pitkiä pätkiä, jolloin vastausta kirjeisiin ei kuulunut. Sinnikkyys kuitenkin palkittiin pieni sekatavarakauppa Parolassa sai uuden emännän.

Yhteinen matka jatkui vuoden 1989 tammikuuhun asti.

Iso-isoäiti lapsensa lapsenlapsi sylissään. Syväriltä tultiin varsin pitkälle ja vieläpä kadehdittavan kunnioitettavalla tavalla.

Valovirityksen tuote

2009-11-16T00:51:00.000-08:00

Mmitä sillä edellisen postin mukaisella valovirityksellä tehtiin? No, sillä kuvattiin kaikki tämän vuoden NääsPeksin osa-alueet läpimenoviikonlopun aikana. Läpärit ovat viimeinen harjoitus ennen tämän viikon keskiviikon ensi-iltaa. Työtä tehtiin koko viikonloppu aamusta iltaan ja sen ansiosta raina on nyt esityskunnossa.

On mahdotonta kuvailla kuinka hienolta tuntuu olla osa hienosti toimivaa konetta, jossa kaikki osat työskentelevät yhteisen päämäärän eteen vain siksi, että se on niin hauskaa. Ainoa asia, joka siinä harmittaa on se, että tällaista tuskin pääsee kokemaan missään muualla.

Kuvat on otettu yhteistyössä Tuomo Turusen ja Rauno Sahimaan kanssa. Lisää bat-henkeä löytyy Tuomon galleriasta

Päivän valaisuviritys

2009-11-14T02:36:00.000-08:00

Ongelma: radiolälaukaisimen ja salaman välistä puuttuu adapteri. Salamassa on valokenno, mutta muut valot ovat niin kaukana, että ongelmasalama ei välähdä päivänvalossa niiden voimasta.

Ratkaisu: pikkusalama, johon lähettimen saa kiinni ja pari ball bungeeta. Eleganttia? Ei ehkä, mutta toimii hienosti. :)

http://jmn.galleria.fi/kuvat/scrap/DSC_6835.jpg

Miro

2009-11-08T12:12:00.000-08:00

Kävin kotona Kiikoisissa viettämässä isänpäivää ja toteamassa jälleen kerran, että minusta lapsena otettujen valokuvien henkilökohtainen arvo kasvaa hetki hetkellä isommaksi. Jo nyt, kun kuvien ottamisesta on kulunut kymmenestä kahteenkymmeneen viiteen vuoteen, tuntuu valtavan hienolta palata hetkiin, joista minulla on hämäriä muistijälkiä.

On tietysti täysin mahdollista, että olen luonut ne muistijäljet vasta jälkikäteen niihin valokuviin perustuen, mutta se on toissijaista. Onpa kuitenkin jotain mihin palata.

Alleviivaan edelleen, että lapsen kuvaaminen kasvamisen kannalta merkityksellisessä ympäristössä on melkoinen peliliike. Parhaimmillaan lopputuloksena on kuva, joka on vanhemmille rakas välittömästi ja kuvan varsinaiselle kohteelle mittaamaattoman arvokas kun aika on antanut sille arvon.

Hyvää isänpäivää ja kiitos siitä, että minusta on niin paljon hyviä kuvia Isä.

Säkkipimeät konferenssisalit

2009-11-07T11:57:00.001-08:00

Hämärässä kuvaamisen haasteellisuus tuskin tulee kenellekään yllätyksenä, mutta luulenpa että aivan yhtä selvää ei ole se, mistä ongelmat oikeastaan johtuvat. Tarkastellaanpa ongelmaa hiukan tekniikan kannalta sillä myytäessä valokuvia yrityksen tai organisaation tiedotuskäyttöön, niiden on pakko täyttää tietyt vaatimukset.

Syytöksen ensimmäinen sormi osoitetetaan usein liian huonoon kameraan ja/tai optiikkaan, joka tietysti tiettyyn pisteeseen asti onkin isoin ongelma. Mikäli objektiivin valovoima tai rungon kohinansieto eivät taivu vallitsevien olosuhteiden vaatimuksiin, hyvin vähän on tehtävissä. Ihminen liikkuu silloinkin kun väittää olevansa paikallaan, joten terävän kuvan ottaminen on melkoista sattumankauppaa.

Ongelmat eivät kuitenkaan poistu kaluston päivityksen myötä. Pohjimmiltaan isoin haaste syntyy kameran merkittävän vähäisestä dynamiikasta. Kenno ei pysty toistamaan samaa sävyskaalaa, kuin ihmissilmä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että paljas silmä pystyy helposti erottamaan spottivalossa seisovan puhujan kirkkaimmat yksityiskohdat ja samaan aikaan tummienkin varjojen detaljit. Kamera näkee paljon vähemmän ja vieläpä puristaa näkemänsä pienempään kasaan, jolloin kontrastit kasvavat paljon ihmissilmän näkemää kovemmiksi.

Onnistuminen vaatii siis kaluston lisäksi tietämystä siitä, miten kamera valon näkee ja miten sitä voi käyttää hyödyksi. Luonnollisesti molemmat edellämainitut tekijätkin ovat täysin arvottomia, mikäli etsimen ja kuvaajan takaraivon välistä ei löydy kykyä olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, taltioimassa jotain, jolla on tilaajalle dokumentaarista arvoa.

Yksityisyrittäjän pikkujoulu

2009-11-05T12:14:00.000-08:00

Uuden kamerakaman, tai kuvaustoimintaa tukevan laitteiston hankkiminen pistää hymyn huulille joka kerta. Kutsukaa materialistiksi jos haluatte. En usko, että ehdin kuunnella, koska on liian kiire ihastella uutta reppua ja sitä, kuinka hienosti se vetää kevennetyn keikkasetin.

Epäilin vähän ostohetkellä, että miten mahtaa käydä laukun vetoisuuden kanssa. Laukko on kuitenkin suunniteltu vähän pienemmälle järkkärille kuin tuo 5d. Sinne se kuitenkin sujahti kavereineen ilman mitään ongelmia. Alla olevassa räjäytyskuvassa näkyvät tarvikkeet mahtuivat sisään ilman mitään ongelmia. Pienellä järjestelyllä kamaa olisi mennyt lisääkin. Ylemmässä kuvassa "Vanha uskollinen" mittakaavan havainnollistamiseksi.

Hyvä ostos! Katsotaanpa minkälaista täytettä kohta saapuva joulu tuo kameralaukkuun. :)

Kuvassa noin vasemmalta oikealle: 70-200mm f/2.8, Canon 5D, nokalla 24-105 f/4, läppärin laturi, 13'' läppäri, pari pocket wizardia, 50mm f/1.8, manfrotto umbrella swivel, super clamp, 580ExmkII, muistikorttikotelo, eväsmehu, eväslaatikko, monopod ja läpiammuttava sontsa.

Kyllä noilla pitäisi melko pitkälle päästä.

NääsPeksi, rakas aikavaras

2009-11-04T06:49:00.000-08:00

Nyt on jo kolmas perättäinen syksy, jolloin sekä opiskelu- että vapaa-aikaa syö nälkäisen manaatin lailla rakas harrastukseni; interaktiivinen improvisaatioteatteri, jonka tuottajaksi lupauduin puolisen vuotta sitten. Siksi kuvamateriaali blogissakin on ollut viime hetket hiukan hiljaista.

Hiljaisuuden saa nyt rikkoa fotarikokeilu, jonka tein NääsPeksiin liittyen. Tarkoituksena oli yhdistää neljän tuottajan kasvonpiirteet yhteen kuvaan. Ensimmäinen oppitunti tekniikkaan liittyen tuli siitä, että orkkiskuvat on otettu aika lyhyellä syväterävyydellä. Myös pienet erot valaistuksessa ja asennoissa aiheuttivat omat vaikeutensa.

Lopputulos näyttää seuraavalta. Melko hämmentävää kamaa, varsinkin jos tuntee kuvan kohteet.

Piirteet tulivat näistä ruuduista:

Koria Kitten Riot

2009-10-14T07:25:00.000-07:00

Tämä syksy on antanut varsin hyviä kuvaussäitä juuri silloin kun niitä on tarvittu. Tällä kertaa vuorossa oli promokuvaus ystävän sooloprojektia varten. Koria Kitten Riot on muuten keikalla Tampereella Paapan kapakassa ensi viikon perjantaina. Suosittelen lämpimästi

Kuvaksen lähtökohtina oli kasata kolmen kuvan setti, joka on mahdollisimman paljon linjassa Antin musiikin kanssa. Jokainen voinee kuvia katsellessaan pistää musan taustalle ja tehdä oman arvion siitä, meneekö metsään vai ei. Teemoina siis asioiden väistämättömyys ja ihmisen paikka kaiken keskellä vailla välitöntä mahdollisuutta vaikuttaa siihen mitä tapahtuu nyt, miten siihen jouduttiin ja mitä tapahtuu seuraavaksi. Setin keskimmäinen kuva on kieltämättä hiukan teemasta irtonainen. Promotarkoituksiin lienee kuitenkin tarpeellista tuottaa tavallisempaakin materiaalia.

Kuvat on otettu Kiikoisissa. Peltokuvan ottaminen kylänraitin varrella herätti jostain syystä varsin paljon kiinnostusta niin paikallisissa, kuin taustalla näkyvissä lehmissäkin. Oli pakko lopettaa, kun lihakarja alkoi pitää niin kovaa meteliä, että kaikkia osallistuneita alkoi pelottaa liikaa.

Syksyn kantava teema puolestaan saa jatkoa tuossa viimeisessä ruudussa, jonka ottaminen tärisytti kuvaajan käsien lisäksi kuvattavan hampaita. Alla näkyvä ruutu on ns. toinen otto. Tietoisuus veden lämpötilasta on luettavissa Antin kasvoista kohtuullisen selvästi.

TTY ruska-aikaan

2009-09-28T05:50:00.000-07:00

Simuloinnin harjoitustyön tekeminen on aivan väärä tapa viettää sunnuntai-iltaa. Työhön keskittymisen sijaan paljon hedelmällisempää on katsella ikkunasta pihalle ja haaveilla miten konetalon katolle pääsisi kiipeämään, jotta eteen avautuvan ruskaisen kampusmaiseman saisi tallennettua fiksuiten.

Tänään sää sattui olemaan niin kaunis, että ajatusten toteuttamatta jättäminen olisi ollut suorastaan typerää. Pelkkä konetalon katto ei kuitenkaan tarjonnut tarpeeksi avaria näkymiä, joten tie oli raivattava korkeammalle. Ainoa järjellinen paikka kuvata Teknillisen yliopiston kampusaluetta lienee joko lentokone, tai päärakennuksen katto. Koska pääsyä koneeseen ei juuri ollut tarjolla, piti kuvaajan järjestää itsensä rehtorin edustussaunalle, joka sijaitsee tarkoitukseen hienosti sopivasti Päätalon ylimmässä kerroksessa. Vielä sopivammin, saunan lasitetun parvekkeen edessä on hiukan yli metrin levyinen kieleke, joka suorastaan huusi soveltuvansa kamerajalustan alustaksi.

Fiilis parissakymmenessä metrissä maan yläpuolella auringosta nautiskellen olivat ihan kokemisen arvoiset. Lisäksi tämä avasi vielä uuden idean saman kuvauspaikan hyväksikäytölle. Siitä ehkä lisää myöhemmin.

Male ja Mikko

2009-09-24T05:02:00.000-07:00

Mitä käyttöä häämekolla on hääpäivän jälkeen?

Tunteet sanovat hyvin yksiselitteisesti, että niin arvokasta ja tunnepitoista vaatekappaletta ei saa ainakaan heittää pois. Turvallinen ratkaisu onkin siis säilöä mekko muiden vaatteiden joukkoon muistuttamaan vihkilupauksesta ja odottamaan mahdollista päivänvaloa ennalta määrittelemättömäksi ajaksi.

Toisille turvallisuus tarkoittaa kuitenkin oikein kiinnitettyjä benjivaljaita, jolloin ratkaisu mekon säilytyksen suhteenkin on hiukan toisenlainen. Ratkaisu vaatii aika ison heittäytymisen, sekä ennen kaikkea luottamusta siihen, että kuvaaja osaa hoitaa homman kerralla kotiin. Uusintakuvaukselle ei juuri mahdollisuutta ole.

Siksi tällainen kuvauskeikka on kuvaajalle varsin miellyttävä haaste. Ottaisin vastaan empimättä uudestaan.

Slovenia

2009-08-28T05:44:00.001-07:00

Reissukuvista vuorossa Slovenia. Maan parasta antia in order of appearance: Junassa tavattu kanadalainen parivaljakko Simon ja Jeff, valokuvanäyttely Ljubljanan linnassa, kaupungin läpi kulkeva joki, entisen Jugoslavian armeijan vallatut parakit, jotka on muutettu salakapakoiksi, vapaiden taiteilijoiden ja nuorten leikkikentäksi sekä lopuksi Blaz ja Natalja.

Ljubljana oli ensimmäinen kaupunki, jossa pääsin kokeilemaan sohvasurffausta ja näkemään mistä siinä on todella kyse. Vieraanvaraisuudesta, odottamattomista käänteistä ja uusien täysin yllättävien paikkojen löytämisestä, joihin ei törmäisi yksin matkustaessa koskaan.

Maija ja Matias

2009-08-23T09:12:00.000-07:00

Tällä kertaa perinteisen kaavan rikkomisen kohteena on kahden hyvän ystävän hääkuva. Kantavana ajatuksena oli rakentaa poikkeuksellisen laaja kuva vihkimiljööstä, joka on sidottu nimenomaan Maijan ja Matiaksen hääpäivään. Ongelmaksi luonnollisesti muodostuu se, että ainoastaan kalansilmäobjektiivi voisi tarjota riittävän polttovälin kaiken halutun mukaan saamiseen, mutta linssin piirto ja optinen laatu on niin luokaton, että sen käyttäminen ei tule kysymykseen.

Fotarin photomerge on osoittautunut vallan oivaksi välineeksi korjata liian pitkän polttovälin aiheuttamia ongelmia. Erilaisten panoraamojen rakentaminen on tehty ihailtavan helpoksi ja lopputulos on automaattiliimauksen jälkeen usein lähes suoraan käyttökelpoinen. Väline on kuitenkin itselle sen verran uusi, että lopputulos oli tällä kertaa vääristymien takia varsin raakile.

Seuraavat kuvat on rakennettu kuudesta päällekkäin kuvatusta vaakarajauksesta, jotka on yhdistetty mergen avulla. Ensimmäisen kuvan vääristymien ja hiukan yksitoikkoisen taivaan korjaamiseen kului aikaa noin kuusi tuntia.

Venetsia

2009-08-12T03:00:00.000-07:00

Filmille kuvaaminen lisää kuvan arvoa ainakin kuvaajalle kuvan sisällöstä riippumatta. Sen lisäksi, että kuvauksen tulosta ei näe heti, sen esiin saamiseen vaadittava työmäärä on paljon suurempi. Jännitys kuvia kehittäessä on monivaiheinen ja moninkertainen. Se alkaa jännityksellä siitä, onko filmille tarttunut ylipäätään yhtään mitään, sirtyy jännitykseen kehityksen onnistumisesta ja loppuu kuvien läpikäymiseen ja kuvaustilanteiden muistelemiseen. Jos ja kun ruudulle on tarttunut ylipäätään jotain, tuntuu kuva onnistuneelta. Kun tähän lisätään vielä annos nostalgiaa vanhasta mustavalkoisesta ja rakeisesta ulkomuodosta, alkaa instant-arvo olla kasassa.

Käsitys arvosta on tietenkin vain subjektiivinen, aivan niin kuin kaikessa muussakin valokuvauksessa. Suurin osa siitä muodostuu katsojan ja kuvauksen kohteen suhteesta. Mikäli kuvaaja tuntee kuvauksen kohteen entuudestaan, tai on jopa ollut läsnä kuvaustilanteessa, arvo on aivan eri mittaluokassa kuin jollekin, joka ei pysty samaistumaan kohteeseen tai tilanteeseen.

Näillä kuvilla on minulle arvo. Sama ei välttämättä päde keneenkään muuhun. Se on lähtökohta, joka jokaisen valokuvaajan pitäisi ymmärtää ja hyväksyä.

Kaari

2009-08-02T06:48:00.000-07:00

Harrastuksen siirtäminen työksi on unelmallista hommaa monella tavalla. Kuitenkin, kameran muuttuessa työvälineeksi, se muuttuu vapaa-ajalla merkittävän raskaaksi eikä rungon kantaminen mukana joka paikkaan tule oikein enää kysymykseen. Tämä puolestaan aiheuttaa sen, että moni tallentamisen arvoinen hetki tai tilanne jää elämään vain keskinkertaisessa muistissa.

Kerrankin kävi tuuri. Sateenkaari käveli vastaan hääkeikalta palatessa.

Matkaan

2009-07-04T14:58:00.001-07:00

Repussa on tyhjiöpakattujen vaatteiden lisäksi kuusi rullaa mustavalkofilmiä ja faijan vanha järjestelmäkamera. Kauniina tarkoituksena olisi taltioida pala itäeurooppalaista elämää, toivottavasti muustakin kuin pelkästään turistin näkökulmasta. Kaikki tärkeät dokumentit on kasassa ja nyt pitäisi vääntäytyä nukkumaan huomista odottamaan.

Jopa on jännää jättää kotimaa taakse pitkästä aikaa. Onneksi paluuviikonlopulle on jo suunniteltu niin mukavaa ohjelmaa, että takaisin saapuminen tuskin harmittaa hiukkaakaan.

Jani ja Laura

2009-06-24T00:54:00.000-07:00

Häävalokuvaajan tehtävä on haasteellisuudestaan ja valtavasta vastuustaan huolimatta mielenkiintoinen ja kiitollinen. Pitkän työpäivän tärkein tavoite on luonnollisesti tallentaa mahdollisimman kattava kuvaus päivän kulusta, vieraista, tunteista ja miljööstä, mutta mikään ei estä nauttimasta juhlasta kaiken tämän lomassa.

Sekä lopputuloksen, että kuvaajan itsensä kannalta on merkittävästi parempi, että kuvaaja elää mukana juhlassa niin paljon, kuin mahdollista. Vieraiden kanssa kommunikointi ja sosiaalinen kanssakäyminen on välttämätöntä. Se on ainoa tapa päästä tarpeeksi lähelle ihmisiä siten, että kuvattava ei tunne oloaan vaivaantuneeksi, joka on varsin luonnollinen reaktio järjelmäkameran läsnäoloon.

Monesti ihmisten käsitys siitä, että heistä ei voi ottaa hyviä kuvia, johtuu siitä että kuvaaja ei osaa joko löytää oikeaa hetkeä kuvan ottamiselle, tai useammin siitä, että kuvaustilanne ei ole miellyttävä. Hyvältä hääkuvaajalta vaaditaan siksi visuaalisen silmän lisäksi valtava annos sosiaalista pelisilmää.

Provinssi

2009-06-18T01:57:00.000-07:00

Kesän virallinen aloitus oli tänä vuonna jotenkin poikkeuksellisen uljas. Uljauteen saattoi vaikuttaa leirintäalueelle rakennettu bändistage ja sen legendaariset esiintyjät, etunenässään pohjalainen humppabändi "Metsguggah"

Kameran kuljettaminen itse festivaalialueelle ilman pressikorttia aiheutti puolestaan merkittävästi harmaita hiuksia. En ole vielä keksinyt, mikä on se merkittävin kameran aiheuttama uhka artisteille, joiden vuositulot ylittävät käsityksen. Ei se järjestelmäkamera oikeasti varasta sielua. Se on vaan sellainen uskomus.

Viikonlopun aikana lainattiin tämän viikon onnellisuutta niin paljon, että vielä tänäänkin pohkeissa tuntuu. Oli tuo sen arvoista kuitenkin.

Ps. bloggerin kuvanlisäysominaisuus manatkoon itse itsenä alimpaan helvettiin.

Aaro

2009-06-08T23:34:00.000-07:00

En ole pystynyt perustelemaan itselleni, minkä vuoksi ainoa oikea tapa taltioida lapsi ensimmäisen ikävuoden kynnyksellä, olisi istuttaa pallero rottinkikoriin studiomiljöössä. Studio antaa toki paljon paremmat mahdollisuudet hallita valaistusta ja rakentaa teknisesti virheetöntä tavaraa, mutta pelkällä tekniikalla rakennettu kuva on väkisinkin sisällöllisesti torso. Kuvan sitominen studioympäristöön tuntuu minusta isolta rajoitteelta ja juuri siksi rakastan miljöökuvauksen tarjoamaa vapautta.

Vapauteen sekottuu kuitenkin varsin isoja haasteita taustan hallintaan ja vallitsevaan valoon liittyen. Valo muuttuu pahimmillaan sekunneissa, eikä harmonisen taustan löytäminen ole mitenkään helppo tehtävä. Jostain syystä näiden epätäydellisyys kuitenkin kiehtoo minua. Ainakin niissä on siksi enemmän elämää, kuin kliinisessa naamakuvassa staattisen taustan edessä kuvattuna. Lapsi lapsuudenkotinsa pihalla.

Mitä tämä kertoo sinulle?

2009-05-21T09:32:00.000-07:00

Paineeton mahdollisuus harjoitella hiukan haastavampaa valaistusta on ammattitaidollisesti niin arvokasta kamaa, että sen käyttämättä jättäminen olisi kovin typerää. Siksipä raahasin aamulla puolet kuvausarsenaalistani koululle ja aloin kaverin avustuksella pakertamisen, jonka lopputulos on löytyy alempaa.

Teollisen muotoilun harjoitustyön tehtävänantona oli suunnitella ja mallintaa tuote, joka kommunikoi muotokielellään ja materiaaleilla jotain. Aika vahva ajatus mulla tässä taustalla oli, mutta tässä vaiheessa tietenkin kiinnostaa kuulla aukeaako näidän sanoma ilman minkäänlaista kuvausta. Kommenttiosio olkoon siis tulkintojen koti.

Kiitos ja palaillaan seuraavan kerran vähän lyhyemmän tauon jälkeen.

Vaihteeksi väreissä

2009-04-16T23:53:00.000-07:00

Tämä tehtiin NääsImpron koko illan improvisoidun näytelmän mainostukseen. Setti kuvattiin kummitätini pihalla noin kuukausi sitten, kun maassa oli vielä vähän enemmän valkoista. Ruutu on valaistu kolmella salamalla ja auringolla yläoikealta. Valaistuksen rakentamisen jälkeen jengi kesävaatteisiin ja poseeraamaan.

Kuvauksen jälkeen kysyttiin kummitädiltä seurasiko tämä ikkunasta mitä pihalla puuhataan. Vastaus oli "katselin kyllä, ja hyvä että katselin."

NääsImpron näytelmää esitetään 22.4. klo 18 ja 14.5 samaan kellonaikaan Hervannan elokuvateatteri Cinolassa.

www.naapeksi.fi

Vuosijuhlat

2009-04-05T22:53:00.000-07:00

Kun vuosijuhlien seremoniamestari meni rikki kesken avecinvaihtoleikin, oli jonkun pakko ottaa homma näppiin. Viikonloppuvapaataan viettämään tullut upseerikokelas punnersi itsensä pöydälle selvittämään uutta pöytäjärjestystä paikallaolijoille. Aiheutuneen hilpeuden määrä oli varsin merkittävä.

Vielä yhdet kasvot

2009-04-02T01:25:00.000-07:00

Kasvot jäivät filmille ystävän valmistujaisissa. Parin kuolemaa tylsemmän tavallisen komposition jälkeen rojahdin penkille täysin ryhdittömästi makoilemaan. Kuvakulman valintaa helpotti ehkä sekin, että kuvauksen kohde on melkein 30cm pidempi, kuin minä. Luonnollinen vinkkeli siis. Opiskelijakämpän kattovalo oli kerrankin oikeassa paikassa oikealla tavalla, kunhan sen esin löysi.

Kämpän seinää kiertelivät kultaköynnökset. Hiukan sekaisella tietokonepöydällä makasivat oivallisesti valmistuneen paperit. Huoneessa kevyt nousuhumala, pari kitaraa ja sello. Nämä opiskelijakämpät on nykykerrostaloista ehkä ainoita, joihin vielä pääsee vierailemaan ihan kutsuttuna ja vapaan hauskanpidon merkeissä. Siksi minusta tuntuu, että kavereiden asunnot on yksi niistä asioista, joita mulla tulee eniten ikävä kun(jos) saan paperit koulusta käteen.

ps. Life julkaisi koko kuva-arkistonsa ilmaiseksi netissä. Tuolla saa kulumaan tunteja. Hakujärjestelmä on vaan harmillisen onneton.

Hyvää ja kaunista

2009-03-31T13:03:00.000-07:00

Sulla on tänään syntymäpäivä ja minä olen kovin huono keksimään lahjoja. Jotenkin ajatukset menee aina samaa rataa. "Oisko siistiä jos keksis jonkun hienon kuvaidean ja tekis siitä vedoksen."

Mikä minä olen itseäni vastaan taistelemaan. Tässä tämä on. Ehkä parhaiten valaistu filmikuva, jonka olen tähän asti ottanut ja osittain siksikin minulle tärkeä. Ikkunasta tuleva valo irrottaa hiukset kivasti taustasta ja läppärin ruudulta kajastava valo tekee kasvoihin muodot jotakuinkin oikeaoppisesti.

Enemmän merkitystä tälle kuvalle tulee kuitenkin sen kohteesta. Sinäkin iltana kun tämä otettiin olit taas kerran jeesaamassa mua älyttömän päähänpiston kanssa, vieläpä sen verran menestyksekkäästi, että se päähänpisto toi lauluroolin varsin isossa interaktiivisessa improvisaationäytelmässä.

Sä olet tuonut mun elämään varsin paljon. Kiitos siitä ja onnea!

Ps. Sovitaan että sun kameravuokrat on kuitattu, näin syntymäpäivän kunniaksi.

Balettitanssija

2009-03-25T09:33:00.000-07:00

Vieressä istunut tyttö huomasi kameran vasta kuvan ottamisen jälkeen. Järjestelmäkameran tiedostettu läsnäolo rikkoi sen rauhan, joka kaiken metelin keskellä hetkellisesti oli. Tytön katse kohdistui edelleen vienosti alaviistoon, mutta ratkaisevan hetken jälkeen tilanteesta puuttui sama tyyneys, joka siinä vielä hetkeä aikaisemmin yökerhon kakofonian keskellä oli. Avoimet silmät ja suun asento paljastivat, että nyt oli pakko yrittää näyttää hyvältä.

Rikkoutuneen tunnelman kuvaaminen ei oikein ollut perusteltua, joten oli helpompaa pistää kamera piiloon ja antaa liian kovaa soineen musiikin jatkaa keskustelun myrkyttämistä niin kuin siihenkin asti. Hain kaljan. En oikein kokenut kuluvani joukkoon. Hyvästelin hymyilevän tytön ja jätin yökerhon taakse ja siirryin paikkaan, jossa oli enemmän ystäviä ja parempi mahdollisuus kuulla mitä sanottavaa heillä oli.